play

Joensuuhun tulossa kaksi uutta kiertoliittymää – Rakentaminen aloitetaan juhannuksen jälkeen

Pinja Kuntola

Joensuun kaupunki rakentaa kaksi uutta kiertoliittymää. Rakennustyöt alkavat juhannuksen jälkeen, kaupunki tiedottaa.

Toinen uusista kiertoliittymistä rakennetaan keskustaan Länsikadun ja Yliopistokadun risteykseen. Kiertoliittymällä korvataan risteyksen nykyinen valo-ohjaus. Tarkoitus on parantaa risteyksen turvallisuutta sekä toimivuutta. Töiden on arvioitu valmistuvan vuoden 2024 marraskuun loppuun mennessä.

Kiertoliittymän rakentaminen toteutetaan kahdessa vaiheessa. Töiden ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kiertotie Siltakadulta Yliopistokadulle. Tänä aikana Länsikatu on suljettu ajoneuvoliikenteeltä välillä Siltakatu-Koskikatu.

Töiden toisessa vaiheessa rakennetaan itse kiertoliittymää. Tuolloin liikenteeltä suljetaan Länsikatu-Yliopistokatu-Koskikatu-risteys. Toisen rakentamisvaiheen aikana liikenne opastetaan Yliopistokadulle kiertotietä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille järjestetään koko urakan ajaksi kulkuväylät urakka-alueen läheisyydestä. Järjestelyt voivat muuttua, joten alueella liikkuvia pyydetään seuraamaan opasteita.

Rakentamisella on vaikutusta myös joukkoliikenteen kulkuun alueella. Paikallisliikenteen linjat 2, 4, 6, 7, 9, 12, 101, 102 ja 104 kulkevat tilapäistä reittiä Siltakadun-Kalevankadun kautta. Linjat 3, 7, 9 ja 11 kulkevat tilapäistä reittiä työmaan ohi Suvantokadun-Sepänkadun kautta. Kiertoliittymän lähellä sijaitsevat kaksi pysäkkiä ovat poissa käytöstä työmaan ajan.

Kiertoliittymän rakentaminen vaikuttaa myös Ilosaarirockin aikana järjestettäviin rokkibussikuljetuksiin. Joensuun kaupunki tiedottaa rokkibussien kulusta erikseen Joensuun seudun joukkoliikenteen verkkosivulla.

Toinen uusi kiertoliittymä rakennetaan Suvikadulle keskussairaalan läheisyyteen. Tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä varsin vilkkaalla risteysalueella yhdistämällä kaksi toisiaan lähellä olevaa T-risteystä samaan liittymäalueeseen. Valmistuttuaan kiertoliittymä yhdistää Tikkamäentien, Tikkarinteen, Suvikadun ja Mustolankadun risteykset.

Suvikadun kiertoliittymän rakentamisen valmistavat työt alkavat juhannuksen jälkeen ja varsinainen rakentaminen 1. heinäkuuta. Samassa yhteydessä uusitaan myös vesihuoltoa ja rakennutetaan kaapelointeja.

Liikenne Tikkamäentiellä ja Suvikadulla pyritään säilyttämään koko rakentamisen ajan. Mahdollisista muutoksista liikkumiseen tiedotetaan työn käynnistyttyä.

– Pyrkimys on säilyttää liikenne kaikkiin suuntiin, mutta rakentamisen turvallisen toteutuksen varmistamiseksi voi aiheutua lyhyitä katkoksia. Näistä infoamme erikseen, rakennuttaja Ilkka Ratilainen kertoo.

Myös Suvikadun kiertoliittymän on määrä valmistua marraskuussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Päivitetty klo 14.17: Lisätty tieto toisesta uudesta kiertoliittymästä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi