Yle: Puolustusministeriö on määrännyt Ilomantsin entisen kaviaaritehtaan pakkomyytäväksi
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kielsi viime tammikuussa Ilomantsin keskustan kupeessa sijaitsevan entisen kaviaaritehtaan myynnin venäläisostajalle. Nyt kiinteistö on siirtynyt Ulosottolaitoksen myytäväksi, kertoo Yle.
Kaupan torppaamisen perusteena tammikuussa oli, että kohdetta voitaisiin hyödyntää tavalla, jonka voidaan arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä, alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista sekä kansallista turvallisuutta.
Kiinteistön oli ostanut venäläisen Oleg Fokinin omistama yritys. Fokin on Petroskoin kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja.
Ostajalla oli kuusi kuukautta aikaa myydä tai muuten luovuttaa kiinteistö edelleen. Nyt kaupan torppaamisesta on kulunut puoli vuotta, joten puolustusministeriö on määrännyt tehdashallin pakkomyytäväksi. Kauppaamisesta huolehtii Ulosottovirasto.
Caviar Empirikin sampikasvattamo ja kaviaaritehdas lopettivat toimintansa Ilomantsissa vuonna 2015. Jälkeen jäivät valtavat velat ja mutkikas konkurssipesä. Tehtaassa toiminut venäläistaustainen yritys hakeutui konkurssiin ennen kuin kaviaarin tuotanto ehti edes alkaa.
Nyt jälleen myyntiin tuleva, osin huonokuntoinen kiinteistö sijaitsee Ilomantsin keskustan lähellä Särkkäpellontiellä. Ylen mukaan Ilomantsin kaviaaritehdas on toinen kielteisen lupapäätöksen saanut kiinteistö, joka menee pakkomyyntiin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi