Koulupäivä Kontiolahden koululla sujui uhkauksesta huolimatta rauhallisesti
Perjantaipäivä Kontiolahden koululla on sujunut rauhallisesti, tiedottaa Kontiolahden kunta.
Poliisi turvasi aamulla koulupäivän aloitusta, koska koulun oppilaiden keskuudessa ja oppilaiden välisessä Whatsapp-ringissä liikkui huhu, jonka mukaan yksi yläkoulun oppilaista olisi uhannut tulevansa perjantaina kouluun aseen kanssa.
Poliisin uhka-arvio oli matala, joten koulu jatkui normaalisti.
Koulun henkilöstö oli tilanteesta tietoinen jo heti aamulla. Oppilailla on ollut mahdollisuus saada kriisi- ja keskusteluapua.
Opettajat ovat käsitelleet asiaa opetusryhmänsä kanssa oppilaiden ikätasoon sopivalla tavalla, jos siihen on ollut tarvetta.
Nuoret saavat keskusteluapua tarvittaessa Kontiolahden koulun koulunuorisotyöntekijältä ja hyvinvointiohjaajalta. Lisäksi Kontiolahden nuorisotiloilla nuoret voivat keskustella nuoriso-ohjaajien kanssa.
Jos tunnet tarvitsevasi tukea asiasta keskustelemiseen lapsen kanssa tai jos tarvitset itse keskusteluapua, voit olla yhteydessä esimerkiksi näihin palveluihin:
Siun sote
Sosiaali- ja kriisipäivystys: https://www.siunsote.fi/sosiaalipaivystys
Asiakaslinja p. +358 13 330 9002https://www.siunsote.fi/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut
MIELI ry
Pohjois-Karjalan kriisikeskus puh. 013-316 244 ma-pe klo 10-16 https://www.mielenterveysseurat.fi/pohjois-karjala/
Kriisipuhelin p. 09 2525 0111 (ympäri vuorokauden)
MIELI Kriisichat aikuisille https://tukinet.net/teemat/mieli-kriisichat/ (ma-ke klo 15-19, to klo 15-21)
Sekasin-chat nuorille https://sekasin.fi/ (arkisin klo 9-24, viikonloppuisin klo 15-24)
Sekasin Discord https://discord.com/invite/sekasin
Mannerheimin lastensuojeluliitto
Lasten ja nuorten puhelin p. 116 111 (ma-pe klo 14-20, la-su klo 17-20)
Lasten ja nuorten chat https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/lasten-ja-nuorten-chat/ (joka päivä klo 17-20)
Nuorten tukilinja p. 116 111 (ma-pe klo 20-24)
Vanhemmille vanhempainpuhelin p. 0800 92277 ja chat https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/vanhempainpuhelin/
SOS-Lapsikylä
Apuu-chat 7-15 -vuotiaille https://apuu.fi/ (joka päivä klo 9-22)
Vanhemmuuden apuu -chat alle 18-vuotiaiden vanhemmille https://vanhemmuudenapuu.fi/ joka päivä klo 17-22)
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi