Sivullinen pelasti Pielisjokeen menneen ihmisen Joensuussa perjantaina iltapäivällä
Tästä Itärannan puolelta sivullinen huomasi jokeen menneen ihmisen. Tapahtumapaikalle lähetettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Kuva: Marko Puumalainen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen vedestä pelastamistehtävälle Siltakadulle Joensuussa perjantaina kello 14.45. Ilmoituksen mukaan Itäsillalta oli päätynyt ihminen veden varaan.
Pelastajien ehdittyä paikalle kävi ilmi, että sivullinen nuori nainen oli havainnut veteen menneen henkilön Itärannan puolelta jokea. Hän ohjeisti ensin henkilöä rannalta käsin ja lähti sitten uimalla pelastamaan tätä. Toinen paikalle tullut sivullinen avusti naista pitelemällä keppiä, josta tämä sai pidettyä kiinni vedessä ollessaan.
Henkilö ei ehtinyt olla kylmässä vedessä pitkään. Pelastuslaitokselta arvioidaan, että veden lämpötila joessa voi tällä hetkellä olla alle 5 astetta.
Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Lauri Hirvonen kiittelee sivullisen toimintaa ensiluokkaiseksi. Ensihoitajat veivät potilaan Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.
Paikalle saapunut päivystävä palomestari Lauri Hirvonen sanoo, että sivullisen naisen toiminta tilanteessa oli ensiluokkaista. Kuva: Marko Puumalainen
Päivitetty 27.10.2023 kello 16.20: täydennetty kauttaaltaan pelastuslaitoksen jatkotiedotteen pohjalta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi