Näin Mia uudisti olohuoneensa yhdessä viikonlopussa – Ota somevaikuttajan vinkit talteen!
Mainos. Mia Claessonin kodissa värit ja kuviot kulkevat käsi kädessä viihtyisyyden kanssa. Kun olohuone kaipasi uudistusta, uuden maalipinnan saivat seinien lisäksi myös kalusteet ja listat.
Ruotsalainen somevaikuttaja Mia Claesson tunnetaan kotimassaan Instagram-profiilistaan @miakinoko. Sometyön ohella Mia pyörittää Kinoko-sisustusmyymälää, ja julkaisee tänä syksynä myös askartelukirjan.
Mitkä värit sopivat olohuoneeseen?
Mian loppukesän projektina oli kotinsa olohuoneen uudistaminen. Aluksi kaikki elektroniikka piti saada piiloon, ja tätä tarkoitusta varten Mia rakensi miehensä kanssa erillisen TV-kaapin.
”Olohuoneessa inspiraationa oli englantilaisten kartanoiden sisustus. Niissä listat ja huonekalut on usein maalattu muusta sisustuksesta erottuvalla värillä. Tavoitteena oli samanlainen tunnelma”, Mia kertoo.
Värivaihtoehtoja pohdittuaan Mia valitsi seiniin Rustan Nyans Antique white -sävyn ja puuosille Eucalyptus green -kalustemaalisävyn.
”Olohuoneessamme on suuret ikkunat, joista virtaa sisälle paljon valoa melkein koko päivän. Puuosien maalauksessa käytetyn vihreän värin erottuvuuden rinnalla neutraalin sävyinen seinämaali tuntui hyvältä valinnalta. Keltaiseen taittuva antiikinvalkoinen taas tuo tilaan lämpöä.”
Olohuone ennen maalaamista. Mia vinkkaa testaamaan maalia ensin seinälle kiinnitettävälle suurelle paperille. Näin näkee valon vaikutuksen väriin.
Maalaaminen on helppoa oikeilla välineillä
Olohuoneen muutostyöt aloitettiin hankkimalla maalipesuaine, siveltimet, telat ja maalit.
”Aloitin urakan pesemällä seinät ja listat maalipesulla. Samalla tein kaapin ja patterinsuojan pohjamaalauksen. Sähköpistorasioiden ympärykset, katonrajan ja nurkat maalasin pienemmällä siveltimellä, muut seinäosuudet telalla”, Mia kertoo.
Myös huonekalut Mia maalasi siveltimellä saadakseen niihin elävämmän pinnan. Pohjamaalauksen jälkeen pinta vielä hiottiin epätasaisuuksien poistamiseksi ennen pintamaalin levittämistä.
”Mielestäni Rustan maali oli loistava valinta, sillä se on helppo levittää, pysyy hyvin ja lopputulos on tasainen. Lisäksi se on Joutsenmerkitty ja edullinen.”
Instagram-tilillään @miakinoko Mia haluaa näyttää seuraajilleen, kuinka helppoa maalaaminen ja tapetoiminen on. ”Mottoni on, että kannattaa uskaltaa kokeilla, sillä kaiken voi aina maalata uudelleen.”
Olkkarille uusi ilme viikonlopussa
Instagram-seuraajiensa kautta Mia on huomannut, että sopivan värisävyn valitseminen voi olla vaikeaa.
”Rustasta löytyy harkittu ja moderni perusvärivalikoima, joka sopii useimpiin koteihin. Maalien lisäksi sieltä löytyvät samalla kertaa myös tarvittavat maalaustyövälineet.”
Mia sai hoidettua seinien, kalusteiden ja listojen maalauksen yhden viikonlopun aikana.
”Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Huoneesta tuli kodikas, TV-kaapista tyylikäs ja käytännöllinen. Olen iloinen, että valitsin sopivasti erottuvan värin – se lisää tilan viihtyisyyttä.”
Seuraava vaihe on tapetoida TV-kaapin sisäpuoli. Rustan uutuustapeteista löytyy useita Main suosikkeja.
Maalit ja tapetit aloittelijoille ja ammattilaisille
- Rustan Nyans-seinämaalilla on Joutsenmerkki, ja se täyttää Testfaktan korkeat laatuvaatimukset. Maali on helppo levittää, se on peittävä ja hajuton. Jos haluat maalata kalusteita, listoja tai muita puuosia, myös kalustemaalista on saatavana useita värisävyjä.
- Rustan kuitukangastapetit valmistetaan paperimassasta, joka on peräisin FSC-sertifioiduista metsistä. Tapetit on helppo asentaa ja sopivat myös aloittelijalle.
Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi