play

Keväiset puutarhatyöt, jotka saavat nurmikon kasvamaan

Kaupallinen yhteistyö: HobbyHall.fi

Mainos. Kevät on puutarhatöiden aikaa – oletko jo aloittanut tarvittavat valmistelut? Usein kevätsäästä nauttimiseen ei jää edes aikaa, sillä suuremman puutarhan osalta valmistelutöitä on hyvin paljon. Siitä ei kannata kuitenkaan masentua, sillä ulkona työskentely vaikuttaa hyvin sekä terveyteemme, että mielialaamme. Mitä nuo kevään puutarhatyöt ovat? Mistä tulee aloittaa, jotta nurmikko kasvaisi kauniiksi ja vihreäksi?

Kevään puutarhatyöt alkavat valmisteluista

Puutarhatyöt voi aloittaa jo maaliskuussa ja huhtikuussa, kaikki riippuu siitä, millainen ilmanlämpötila ja ilmasto on. Joskus kevään puutarhatyöt voivat siirtyä myös eteenpäin, kun talvi on venynyt ja säät ovat viileät. Kasvien istuttamiseen tulee ryhtyä silloin, kun on oikea aika. Se riippuu suurelta osin ilmasta, kasvin kasvutarpeista ja muista otolliseen istutusaikaan liittyvistä tekijöistä. Jo varhaiskeväällä voi kuitenkin aloittaa nurmikosta huolehtimisen. Ensin tulee vielä pohtia, ovatko kaikki tarvittavat puutarhatyökalut olemassa, ja jos ovat, tulisiko niitä myös huoltaa.

Puutarhatyöt keväällä ja kesällä kuluvat suurelta osin nurmikonleikkuussa, ja siksi omassa puutarhassa pitää suorastaan ehdottomasti olla hyvä ruohonleikkuri. Viime vuosina robottiruohonleikkureista on tullut suosittuja. Robottiruohonleikkuri on hyvä väline, koska se tekee suuremman ruohonleikkuutyön puolestasi. Robottiruohonleikkurit eivät kuitenkaan ole ainoita valittavana olevia ruohonleikkureita. Suuremmissa puutarhoissa on usein käytössä myös päältäajettava ruohonleikkuri, mutta pienemmässä puutarhassa selviää hyvin perinteiselläkin ruohonleikkurilla.

Jos sinulla on olemassa robottiruohonleikkuri tai jokin muu ruohonleikkuri, varmista ennen kauden alkua, että se on hyvässä kunnossa. Jos se vaatii hieman korjausta tai huoltoa, työt kannattaa teettää ammattilaisella. Muista, että robottiruohonleikkuri pitää kevään alussa säätää uudelleen, jotta se alkaa suorittaa työnsä oikein. Jos ruohonleikkuria ei ole, etsi leikkuutyöhön paras robotti- tai jokin muu ruohonleikkuri.

Nurmikonhoito alkaa haravoinnista ja päättyy ruohonleikkuuseen

Jotta nurmesi olisi äärimmäisen kaunis, siitä tulee alkaa huolehtia jo keväällä. Ensimmäinen työ, josta aloittaa, on helppo – se on haravointi. Haravoimalla voi poistaa erilaisia kasvinjäänteitä ja auttaa nurmikon ilmankieroa. Mullan ilmankierto on tärkeää, sillä se edistää nurmikon parempaa kasvua. Perusteellisempaan ilmankierron tehostamiseen voi ottaa avuksi myös ilmausharan ja työstää sillä koko nurmikon. Toinen mahdollisuus on käyttää erityistä nurmikon ilmaajaa, joka helpottaa koko toimintoa.

Kun aiemmat työt on tehty, voi alkaa lannoittaa. Oikea aika lannoittamiseen on noin huhtikuun puolivälissä tai toukokuun alussa, kun nurmikko on alkanut hiljalleen kasvaa. Valitse sitä varten erityiset lannoitteet, jotka on tarkoitettu kevätlannoitukseen. Jotta lannoite päätyisi nopeammin ja paremmin mullan sisään, suorita lannoittaminen välittömästi ennen sadetta. Sama tulisi tehdä myös kalkituksen osalta, jos sitä satutaan tarvitsemaan.

Kaikki valmistelut on tehty, nyt jäljellä on vain ruohonleikkuu. Riippumatta siitä, käyttääkö päältäajettavaa ruohonleikkuria vai jotain muuta ruohonleikkuria, tulee muistaa, että ruoho tulee leikata säännöllisesti ja ei kovin matalaksi, sillä se saattaa jarruttaa nurmikon kasvua. Tavallisesti kesän aikana tulee vähintään kerran viikossa löytää ruohon leikkaamiseen aikaa. Jos siihen on käytettävissä robottiruohonleikkuri, sinun ei tarvitse tehdä mitään.

Kun puutarhatyöt on keväällä tehty, nauti työsi hedelmistä ja varaa aikaa myös kauniista säästä nauttimiseen!

Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi