Sijaisperheistä kova pula – SOS-Lapsikylä järjestää sijaisvanhemmuusvalmennuksen Varkaudessa
Mainos. Sijaisvanhemmat voivat tarjota lapselle tärkeän ihmissuhteen ja turvallisen kodin siksi aikaa, kun hän sitä tarvitsee. SOS-Lapsikylän seuraava sijaisvanhemmuusvalmennus alkaa lokakuussa Varkaudessa. Valmennuksessa pohditaan yhdessä ammattilaisten kanssa valmiuksia ryhtyä sijaisvanhemmaksi.
Sijaisperheiden tarve on suuri niin Itä-Suomessa kuin valtakunnallisestikin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuoden 2023 tilastoraportin mukaan ennakolliset lastensuojeluilmoitukset, lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot sosiaalihuoltoon lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi ovat kasvaneet. Itä-Suomessa joka kolmas sijoitetuista lapsista asuu lastensuojelulaitoksessa, ei perhehoidossa.
”Tavoitteenamme on, että ne lapset, joiden kohdalla päädytään huostaanottoon, voivat kasvaa turvallisessa perheessä. Tarjoamme laadukasta valmennusta, joka antaa hyvät valmiudet toimia sijaisperheenä. Toivotamme siksi kaiken ikäiset sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneet tervetulleiksi sekä infowebinaareihimme että valmennuksiin”, sanoo SOS-Lapsikylän perhehoidon valmennus- ja koulutuskoordinaattori Hanna Toiviainen.
Sijaisperheeksi voi ryhtyä monenlaisissa elämäntilanteissa
Sijaisperheeksi voi ryhtyä niin kolmekymppisenä kuin viisikymppisenäkin. Myös sijoitettavat lapset ovat hyvin eri ikäisiä aina taaperoista teini-ikäisiin. Yhä enemmän sijaisvanhemmiksi kaivataan myös ihmisiä, joilla on soveltuva sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus. Ammatin tuoma osaaminen auttaa kohtaamaan ja tukemaan lapsia, joilla on erityisen tuen tarpeita esimerkiksi neuropsykiatristen oireiden vuoksi.
”Lasten kipuilu on lisääntynyt eikä ennaltaehkäisevät toimet aina auta. Siksi haemme jatkuvasti sijaisperheitä, jotka kannattelevat niitä lapsia, jotka todella kaipaavat tukea”, sanoo Hanna Toiviainen.
Lasten ja nuorten hyvinvointi on yksi nyky-yhteiskunnan suurimmista haasteista. Yksinäisyyden ja psyykkisten ongelmien määrä kasvaa jatkuvasti. Kaikki lapset tarvitsevat kannattelijoita niin omassa perheessä kuin perheen ulkopuolellakin, sillä yksikin lapsuuden kannatteleva kohtaaminen voi muuttaa elämän suunnan.
Sijaisperhevalmennuksessa on tilaa pohdinnalle ja keskustelulle
Seuraava valmennus alkaa Varkaudessa 26.10.2024. Valmennus on edellytys sijaisperheeksi ryhtymiselle ja antaa valmiuksia lasten ja heidän läheistensä kohtaamiseen. Valmennus on ryhmämuotoinen ja maksuton.
Valmennuksessa käydään läpi osallistujien valmiuksia ja voimavaroja ryhtyä merkitykselliseksi aikuiseksi lapsen elämään. Valmennus ei sido vielä mihinkään, vaan valmennuksen aikana osallistujien kanssa keskustellaan ja pohditaan heidän valmiuksiaan.
Valmennus on tärkeä osa sijaisvanhemmaksi ryhtymisen prosessia. Aikaa valmennuksen aloittamisesta sijaisperheeksi ryhtymiseen menee yleensä vähintään puoli vuotta, jotta päätöstä ja sen vaikutuksia perheeseen voi pohtia ja kypsytellä rauhassa yhdessä valmentajien kanssa.
Sijaisperheeksi ryhtyville SOS-Lapsikylä tarjoaa jatkuvaa tukea ja kaikille sijaisperheille on nimetty oma tukityöntekijä, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa vastaan tulevissa kysymyksissä.
Varkauden lisäksi valmennuksia järjestetään jatkuvasti ympäri Suomen. Katso SOS-Lapsikylän tulevat valmennukset ja lue lisää sijaisvanhemmuudesta: https://www.sijaisvanhemmuus.fi/
Ilmoittaudu Itä-Suomen valmennukseen:
Tai ota yhteyttä perhehoidon rekrytointikoordinaattori Kati Piipariseen, p. 044 557 0040,
kati.piiparinen@sos-lapsikyla.fi
Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi