play

Mukavuusalueen ulkopuolelta löytyi unelmatyö

Tästä ovesta Janika Kiuru asteli sisään neljä vuotta sitten tietämättä millainen ura häntä odottaakaan.

Tästä ovesta Janika Kiuru asteli sisään neljä vuotta sitten tietämättä millainen ura häntä odottaakaan.

Kaupallinen yhteistyö: Rekry, Työelämä & Koulutus 2023 -messut, Joensuu

Mainos. Joensuu Areenalla järjestettäville Rekry-messuille voi tulla tutustumaan uusiin työpaikkoihin ja koulutusmahdollisuuksiin. Alanvaihtaja Janika Kiuru kannustaa olemaan työnhaussa avoin ja antamaan mahdollisuus myös sellaisille työpaikoille, jotka eivät suoraan vastaa koulutusta. 

Peruskoulun jälkeen Janika Kiurulla, 30, oli selkeä tavoite: opiskella fysioterapeutiksi. 

– Pääsin opiskelemaan liikuntaneuvojaksi Lohjalle Kisakallioon, minkä jälkeen kävin myös vuoden urheiluhierojakoulun. Sitten pääsin tänne Joensuuhun opiskelemaan fysioterapeutiksi, Janika Kiuru kertoo. 

– Joensuu oli ykkösvaihtoehto, koska täällä on niin laadukas opetus. 

Muuttaminen tuntemattomalle paikkakunnalle, josta ei tunne etukäteen juuri ketään, voi tuntua jännittävältä, mutta Janika Kiurun mukaan harppaus kannattaa, sillä ystäviä voi löytää opiskeluiden tai töiden kautta.  

Joensuu hurmasi, eikä muualle muuttaminen opintojen jälkeen tuntunut vaihtoehdolta. 

Liikunta-alan työt Janika Kiuru aloitti jo opintotaipaleensa alussa ja onnistui kerryttämään alalta 11 vuoden kokemuksen.  

– Muistan kuitenkin miettineeni jo opiskeluaikana, että tuleeko minusta ikinä fysioterapeuttia, vaikka oli yläasteelta lähtien rakentanut uraa siihen päin. 

Alan vaihtamiseen liittyvät ajatukset alkoivat Janika Kiurulle konkretisoitumaan työnhaussa. 

– Oli vaikeaa löytää alan töitä. Moneen työpaikkaan sain laittaa hakemuksen enkä yhteenkään suoranaisesti fysioterapeutin työhön päässyt edes haastatteluun, Janika Kiuru muistelee. 

– Tempurille haettiin myyjää, ja ilmoituksessa mainittiin nukkumisergonomia, mikä innoitti, sillä se kuitenkin liittyy fysioterapiaan. 

Janika Kiuru kannustaa katsomaan muitakin kuin oman alan työpaikkailmoituksia, sillä läheskään kaikkiin työpaikkoihin ei vaadita tiettyä koulutusta tai pitkää työkokemusta. 

Lukuisien työhakemuksien jälkeen Janika Kiuru sai työpaikan Tempurilta myyjänä ja aloitti tammikuussa 2019. Kolme kuukautta työtä tehtyään, paikka alkoi jo tuntua omalta. 

– Myyntityö on tavallaan aina kiinnostanut, mutta olin päättänyt pysyä samalla urapolulla. Vaati luonnetta vaihtaa muuhun työhön, kun olin kuitenkin opiskellut kolme ammattia, joista olin yläasteelta asti haaveillut. 

Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen ja uuden kokeileminen osoittautui hyväksi päätökseksi. 

– Aloitin myyjänä, ja vuoden jälkeen olinkin jo myymäläpäällikkö. Äitiysloman jälkeen palasin töihin jo kehityspäällikkönä, Janika Kiuru sanoo. 

– Käytännössä teen unelmatyötäni tällä hetkellä. Kannatti olla rohkea ja ottaa hyppy tyhjyyteen. 

Aiempi koulutus ja osaaminen eivät suinkaan menneet hukkaan myyjän työhön vaihtaessa. Aikaisemman ammatin antama kokemus voi hyödyttää uudessakin työpaikassa. 

– Nykyisessä työssäkin pääsen hyödyntämään fysioterapeutin koulutusta, ja vuodet liikunnanohjaajana ovat opettaneet ihmisten kohtaamista. Edellinen ammatti tukee myyjän ammattia, vaikka suoraa myyntityötä en olekaan tehnyt. 

– Ura ei ole aina kiinni siitä, miten on kouluttautunut. Minulla ei ollut peruskoulusta hyvää päättötodistusta, mutta sain silti korkeakoulututkinnon, luin itselleni kolme ammattia ja koen olevani hyväpalkkainen tällä hetkellä. Työuran voi rakentaa myös pienestä. On kivaa, kun on onnistunut osoittamaan omat hyvät puolensa ja huomannut itsekin, että tässä minä olen hyvä. 

Messut Joensuun Areena to 21.9.2023 klo 10-17.

Tervetuloa!

Sisältö on Karjalaisen yhteistyökumppanin tuottamaa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi