play

Kolumni: 8 tuntia bussissa tai 12 tuntia junassa – Julkiset kulkuvälineet eivät löydä Joensuuhun

Elina Kurttio

Elina Kurttio Kuva: Karjalainen

Elina Kurttio

Joensuu on Suomen paras kaupunki. Näin minulle sanottiin vuonna 2020, kun olin muuttamassa Torniosta Joensuuhun opiskelemaan.

Kolme vuotta myöhemmin voin sanoa, että aika lähelle tätä titteliä Joensuu pääsee. Täällä on mukavia ja leppoisia ihmisiä, ja palvelut ovat lähellä. Kaupunki tuntui aluksi suurelta, mutta ajan saatossa se kutistui sopivaksi. Myös luontoon pääsee liikkumaan helposti ja nopeasti.

Muistan, kuinka aluksi en ollut kohdannut täällä yhtään epämiellyttävää asiakaspalvelutilannetta (toki niitäkin tuli myöhemmin), ja ajattelin, että Joensuussa on maailman parhaat asiakaspalvelijat.

Ylistyspuheen jälkeen vuorossa onkin isoin miinus: Joensuuhun kun kerran saapuu, sieltä ei pääse pois. Tai ehkä pääsee, mutta hyvin suurella vaivalla.

Näin autottomana ihmisenä Joensuun ja Tornion välinen matka ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista.

Vuonna 2020 lähdin Torniosta matkaan viiden laukun kanssa täysin kassialmana. Sain vanhemmiltani kyydin Kemin juna-asemalle, josta juna lähti kello 10.40 kohti Kuopiota.

Jotta matka ei olisi ollut liian helppo, täytyi junaa vaihtaa Oulussa. Nykyään joillain Kemistä Kuopioon menevillä matkoilla on toinen vaihto Kajaanissa. Juna oli perillä Kuopiossa kello 16.42.

Miksi menin Kuopioon, kun olin menossa Joensuuhun?

Sen vuoksi, että juna Kemistä Joensuuhun kulkee Pieksämäen kautta, ja matka kestää yli 12 tuntia. Joskus olen miettinyt tätäkin vaihtoehtoa ihan puhtaasti rahan vuoksi. Pitkät junamatkat, joihin kuuluu monta vaihtoa, ovat tietysti halvempia kuin miellyttävämpi ja nopeampi tapa matkustaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toinen vaihtoehto on mennä ensin junalla Ouluun ja sieltä bussilla Joensuuhun. Tämä matka on kuitenkin saman pituinen kuin Kuopion kautta menevä, sillä Oulussa joutuu odottelemaan bussia noin puolitoista tuntia ja itse bussimatka kestää lähes 8 tuntia.

Kuopiossa odottelin bussia Joensuuhun puolitoista tuntia, ja bussi oli perillä Joensuussa kello 20.40. Olin matkustanut 10 tuntia ja 40 minuuttia, kun lasketaan myös Torniosta Kemiin menevä matka.

Tuo kerta ei ole jäänyt viimeiseksi. Olen tehnyt näillä julkisilla matkaa useampaan kertaan. Ymmärrettävistä syistä en kuitenkaan tee Tornioon mitään viikonloppureissuja.

Lisäksi olen kulkenut Joensuusta junalla Jyväskylään, Vaasaan ja Tampereelle. Monet tietävät, mitä tämä tarkoittaa: vaihtoja vaihtojen perään.

Suomessa on muutenkin hyvin huonot kulkuyhteydet vaakasuuntaan, ja lännestä ei pääse itään yhtä näppärästi kuin pohjoisesta etelään.

Ainoa suhteellisen helppo matka on ollut Helsinkiin menevä juna. Olen kulkenut Lahteen jopa pari kertaa kuussa, ja junamatka on ollut mielestäni siedettävä. Mitä nyt sekin on joskus myöhästynyt kaksi tuntia, tai junavuoro on korvattu bussilla.

Nyt Helsinkiinkään ei välttämättä pääse lähitulevaisuudessa niin helposti ja nopeasti kuin ennen. Kun suora junaliikenne uhkaa katketa ensi vuodeksi Syrjäsalmen sillan käyttösulun vuoksi, pitenee matka-aika ja junien vaihtaminen matkalla on taattu.

Entäs sitten lennot? Joensuustahan pääsee lentämällä nopeasti Helsinkiin. Helsingistä sitten voi jatkaa matkaa lähes minne päin Suomea vain. Vaikka joskus lento Joensuusta Helsinkiin voi olla halvempi kuin juna, ei varmasti tule halvemmaksi tai nopeammaksi lentää Helsingin kautta pohjoiseen.

Säälin niitä, jotka joutuvat kulkemaan etelästä tai täältä idästä vielä Torniota pohjoisemmaksi. Kolarista tai Kemijärveltä on sitten otettava bussi haluamaansa määränpäähän.

Helppoa olisi vain todeta, että junien tulisi kulkea koko Suomessa myös Pohjois-Lappiin saakka. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä pohjoisessa on porotokkia ja etelässä on ratatöitä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan julkisten kulkuvälineiden vuorot ovat vähenemässä. Tämän lisäksi hinnat ovat kallistuneet. Edes opiskelijakortilla ei saa enää Kemin ja Kuopion välistä junamatkaa tutulla 14 eurolla.

Olen monta kertaa pohtinut, että olisipa Tornio Oulussa ja Joensuu Kuopion kohdilla, jotta matka olisi vain vähän reilu neljä tuntia. Toisaalta eihän Joensuu olisi silloin Joensuu.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi