Pääkirjoitus: Trump lietsoo epäluottamusta oikeuslaitokseen ja demokratiaan
Oikeus totesi torstaina Donald Trumpin syylliseksi rikoksiin. Kuva: Lehtikuva / AFP
Donald Trumpista tuli torstaina Yhdysvaltojen historian ensimmäinen entinen presidentti, jonka on oikeudessa todettu syyllistyneen rikokseen. Valamiehistö totesi Trumpin syylliseksi kaikissa 34 syytekohdassa.
Trumpin tuomio on määrä lukea 11. heinäkuuta vain muutama päivä ennen kuin republikaanisen puolueen odotetaan vahvistavan hänen ehdokkuutensa presidentinvaaleissa. Trumpin ennakoidaan saavan ehdollisen tuomion. Presidentiksi hän voi pyrkiä myös siinä tapauksessa, että tuomiona olisi vankeutta.
Donald Trump julisti syyttömyyttään torstaina välittömästi päätöksen julkistamisen jälkeen. Lahjontaan, uhkailuun ja kiristykseen syyllistyneen ja lukuisissa oikeudenkäynneissä ryvettyneen Trumpin mukaan oikeudenkäynti oli häpeällinen ja peukaloitu.
Muun muassa Jeesukseen ja Nelson Mandelaan itseään verrannut Trump jatkaa siis vahvasti valitsemallaan tiellä esittäen itsensä marttyyrinä, jota poliittisten vastustajien korruptoima oikeusjärjestelmä yrittää estää pääsemästä presidentiksi.
Edellisten presidentinvaalien väärentämistä yrittänyt ja kannattajiaan kongressitalon valtaukseen yllyttänyt Trump ei epäröi rapauttaessaan yhdysvaltalaisten uskoa puolueettomaan oikeuslaitokseen ja ylipäätään demokratiaan. Taustatukea Trumpin suomalaisittain täysin absurdeille väitteille antaa myös republikaanijohto, jolle tärkeintä on saada oma ehdokas Valkoiseen taloon.
Ongelmallista on, että valtava osa amerikkalaisista uskoo Trumpin valheisiin ja on valmis toimimaan niiden pohjalta. Tämä nähtiin Capitol-kukkulan valtauksessa tammikuussa 2021.
Trumpin tuomion ennakoidaan tiukentavan entisestään hänen ja demokraattien ehdokkaan, Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin välistä vaalikamppailua. Varmaa on, että kampanja-aika vetää jo valmiiksi jakautunutta kansaa yhä kauemmaksi toisistaan.
Bidenin voittaessa vaalit, Trump kiistää jälleen tuloksen ja edessä on lisää maan sisäistä sekasortoa. Mitä tapahtuu, jos arvaamattomasta Trumpista tulee presidentti, sitä kukaan ei osaa ennustaa.
Ei ihme, että myös Euroopassa ja etenkin Ukrainassa Yhdysvaltojen marraskuisia presidentinvaaleja seurataankin nyt poikkeuksellisen jännittyneissä tunnelmissa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi