Kolumni: Sometili kertoo elämästä, ja se voi tuoda lohtua kuolemassakin

Digituen ammattilainen Janne Haikka kertoo, miten digitaalisen jäämistön kanssa kannattaa menetellä, kun ihmisestä aika jättää (verkko-Karjalainen 26.5.).

Haikka nosti esille huolensa siitä, jääkö nuoremmista sukupolvista mitään muistoja jälkipolville, kun suuri osa heidän elämästään tapahtuu digitaalisessa maailmassa.

Snapchatin ja Instagramin kaltaiset somealustat ovat jatkuvasti päivittyvine ominaisuuksineen tehneet kuvatallenteista aiempaa enemmän hetkeen sidottuja – ja ehkä myös katoavaisempia.

^Trendissä on varmasti sekä etunsa että haittansa. Instagramissa seuraajille vuorokauden ajan näkyvä hetkeni tallentuu kuitenkin tilini arkistoon, joten pysyvästi kuva ei hallustani katoa.

En myöskään näe huonona asiana esimerkiksi sitä, että Instagramin hetkiin jakamani hetkelliset maisemakuvat tai selfiet eivät kovin suurella todennäköisyydellä päädy paikallisille kirpputoreille tai realisointiliikkeisiin myyntiin.

Ehkä hölmöä, mutta tulen hiukan surulliseksi kun näen tuiki tuntemattomien ihmisten haalistuneita mustavalkoisia perhepotretteja tai hääkuvia lojumassa pitsiliinojen ja vanhojen huonekalujen keskellä hintalapulla varustettuna.

Minulle he ovat nimettömiä, mutta jollekulle he ovat joskus olleet rakkaita. Kenties kuolinpesän myyntiin luovuttaneet jälkipolvet eivät ole hekään valokuvien sukulaisia koskaan tavanneet tai edes tienneet, keitä kuvassa on.

^Yllättävä suru vihlaisee vatsanpohjassa myös silloin, kun kuolleen läheisen yhä olemassa oleva tili tupsahtaa vastaan somealustan ehdottamana.

Sometilien poistaminen ei välttämättä käy helposti, sillä tiettävästi esimerkiksi Facebookin omistava Meta vaatii jonkinlaisen todistuksen ihmisen kuolemasta, ja prosessi voi viedä aikaa. Siksi tilit voivat helposti jäädä silleen.

Janne Haikan mukaan Facebookissa voi määrittää etukäteen perintöyhteyshenkilön, joka saa päättää tilin kohtalosta läheisen kuoltua, mutta muilta somealustoilta Haikka ei ole vastaavaa ominaisuutta löytänyt.

Mielestäni sellainen olisi tervetullut muihinkin palveluihin, sillä kuten Haikka huomauttaa, myös nuori voi kuolla. En ole varma, haluaisinko sometilieni kummittelevan kavereille ja puolitutuille kuolemani jälkeen, olkoonkin, että Snapchatin logo on haamu.

^{Vai voisiko} sometili toisaalta olla kaunis paikka muistella ihmistä? Kaikilla tutuillamme ei välttämättä ole pääsyä hautapaikalle tai edes tietoa sen sijainnista.

Etenkin moni nuori myös luo ystävyyssuhteita netin välityksellä eikä välttämättä tapaa kaikkia näistä ystävistä koskaan kasvokkain. Ja silti toisesta voi tulla hyvin läheinen ja tärkeä.

Iloisten selfieiden tai tilannekuvien katsominen voisi tuoda lohtua toisella tavalla kuin hautakiven ääressä hiljentyminen. Meistä useimmat kuitenkin jakavat someen itsellemme tärkeitä asioita ja hauskoja muistoja.

Luultavimmin tili on toki kiillotettu versio todellisesta elämästä, somessa kun usein jaetaan vain hyviä hetkiä ja tarkasti valitusta kuvakulmasta. Mutta se on myös pullollaan spontaaneja kuvia kavereista, lemmikeistä, harrastuksista, perheestä… Elämästä.