Kolumni: Asuinalueellemme tuli citykettu, ja pian rusakot vähenivät
Asuinalueellamme oli tänä talvena jonkinlainen eloonjäämistaistelu. Se vaikuttaa nyt päättyneen, ja toinen osapuoli on hävinnyt. Tuo taistelu käytiin kettujen ja rusakkojen välillä.
Ei tämä asumuksemme missään metsässä ole: viitisen kilometriä on matkaa Joensuun torille.
Reilut kymmenen vuotta sitten perustetulla asuinalueellamme on näkynyt luonnonvaraisia eläimiä usein muitakin, ja aina jollakin on se kommentti valmiina: kumpikohan siellä oli ensin, eläimet vai ihminen. Kyllä, eläimet olivat ensin ja saavat kulkea täällä edelleen, ei keskitytä nyt siihen.
Rusakkoja alueella piisasi viime talveen saakka. Niitä oli aamuliikenteessä väisteltäväksi asti, muutaman sadan metrin matkalla näki helposti neljä.
Ne tekivät jälkeä myös pihallamme, ja monen vuoden kokemuksen ja syödyksi tulleen istutuksen myötä pihallamme kasvaakin enää ainoastaan sellaisia puita ja pensaita, joiden kohdalta olen ennen istutusta selvittänyt, syökö rusakko niitä.
Pensasaitaamme rusakot ovat muodostaneet myös aukot kulkureiteilleen.
Mutta taisteluun palatakseni. Viime talvena kettu tai useampi alkoi liikkua alueella. Kyseessä on oikea citykettu, joka kulkee talojen pihoissa, käy portailla ja tekee tuttavuutta koirien kanssa. Käyttää kyllä suojatietä, mutta meinasi silti yksi ilta jäädä autoni alle kun ei näkynyt liikenteenjakajan takaa. Rusakoita en sen sijaan ole nähnyt enää yhtään.
Nyt keväällä pihamaan nurmikko vihertää päivä päivältä enemmän. Näihin aikoihin aiempina vuosina rusakko istui joka ilta makuuhuoneemme ikkunan alla herkuttelemassa tuoreella ruoholla. Tänä keväänä sitä ei ole näkynyt kertaakaan.
Hämmentävän nopeita liikkeitä luonto pystyy tekemään. Alueen mahdollisesti liiankin tiivis rusakkokanta kapeni vauhdilla yhdessä talvessa muutaman cityketun tullessa alueelle. Ketuista on myös apua mahdollisten rottien kanssa. En väitä, että rusakot ovat kokonaan hävinneet, kyllä niitä alueella varmasti edelleen on. Muutos on kuitenkin suuri.
En silti tiedä, kumpi on parempi. Niin paljon kuin rusakot pihaltamme söivätkin istutuksia, oli niitä mukava iltaisin katsella. Ketut sen sijaan vaikuttavat varsin röyhkeiltä ja kuuleman mukaan ovat varastelleetkin pihoilta irtotavaroita.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi