play

Kolumni: Lepakko naamalla voi olla alku kauniille ystävyydelle

Kuva: Karjalainen

Jentta Ilanmaa

Tämän kesän mökillä tapahtuneiden eläinvahinkojen saldona yksi rosvottu jääkaappi (koira), kaksi kutisevaa ihopaukamaa (punkit) ja kolottava selkä ja lonkka (lepakko).

Kaksi ensimmäistä kuuluvat kesän normaaliin repertuaariin, mutta lepakoiden kanssa yhteiselo on aina viime viikonloppuun asti sujunut ilman yhteenottoja.

Minä en tiennyt, että lepakko veti päivätirsoja huussin seinän ja katon välisessä raossa, ja lepakko ei tiennyt, että minä aion sutia sen nukkumapaikkaa maalisiveltimelläni. En tiedä, kumpi säikähti enemmän, mutta olin epäilemättä meistä kahdesta se äänekkäämpi. Lepakko-raukka räpelsi hädissään ulos nukkumapaikastaan ja lätkähti suoraan kasvoilleni.

Kiljuin, huidoin ja retkahdin alas maalaustikkailta. Ja kun selvin päin oleva aikuinen putoaa maahan ei-edes-kovin-korkealta, niin eihän siitä kolhuitta selvitä. Vakavia vammoja ei syntynyt, mutta jonkun aikaa klenkkaan oikeaa lonkkaani ja pitelen selkää kumartuessani.

Oma lepakkoni oli ystävällinen ja jätti puremiset sikseen.

Lepakot ovat hyödyllisiä ja harmittomia eläimiä. Koska kävin lähikontaktissa eläimen kanssa, googlettelin kuitenkin varmuuden vuoksi mahdollisia lepakkohalin aiheuttamia huolenaiheita.

Eipä niitä juurikaan ollut.

Paljain käsin ei lepakkoon kannata koskea, sillä purressaan eläin voi levittää bakteereja ja pahimmillaan raivotautia. Viime mainittua on tosin Suomessa tavattu lepakoilla vain kolme kertaa.

Oma lepakkoni oli ystävällinen ja jätti puremiset sikseen, joten aihetta huoleen ei ollut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämän jälkeen huolestuin tietenkin lepakosta. Miten sille reppanalle oli käynyt sekopäisen huitomiseni seurauksena?

Illalla hiivin huussiin hiljaa – varmuuden vuoksi hupparin huppu pään päälle vedettynä – ja siellähän se kaveri nakotti lähes samassa paikassa, mistä sen olin päivällä niin brutaalisti herättänyt.

En nyt sanoisi, että sen pikkunaama on siitä suloisimmasta päästä, mutta ilahduin kyllä kovasti sen nähdessäni.

Ainakin omasta puolestani katson meidät nyt kaveruksiksi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi