play

Kolumni: Elämämme taitaa olla jopa liian tavallista ja turvallista

Helena Tahvanainen

Suomessa ja koko Euroopassa eletään ennen näkemättömän pitkää rauhan jaksoa. Toisen maailmansodan loppumisesta on yli 75 vuotta, ja suurin osa meistä ei ole kokenut sotaa. Yhdysvaltojen, elokuvateollisuuden mekan, maaperällä sotimisesta on vieläkin kauemmin.

Onkohan pitkällä rauhalla ja sota- ja rikosfiktion suosiolla jotain yhteistä? Toki tarvita on aika paljon liikaa sanottu, mutta silti: Tarvitsemmeko me ihmiset kriisejä, taisteluja, sotaa - ja pelkoa?

Elää junnutamme tavallista elämäämme ja haemme siihen särmää rikosdraamasta.

Televisio pullistelee rikossarjoja, -elokuvia ja rikosfaktaa, uutta ja vanhaa. Kaikki käy: niin vanhat lännenelokuvat kuin rikollisuus ja sen selvittely Neiti Marplesta yhä raaempiin ja tarkemmin kuvattuihin murhiin ja terroritekoihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Psykologista aspektia osataan käyttää yhä taitavammin hyväksi, ja tekniikan kehittyminen auttaa siinäkin. Hitchcock on pelkkä nöösipoika tässä uudessa seurassa.

Kun Ylekin on alkanut ennakkomainostaa tulevia ohjelmiaan suorastaan katsojia piinaavalla intensiteetillä, rikosdraamojen paljous rävähtää silmille. Myös kaupallisilla kanavilla rikos täyttää sen myymättä jäävän mainostilan, mitä tosi-tv:llä ei saada täytettyä.

Näin rikosten maailmaan joutuvat nekin katsojat, jotka eivät sinne muuten päätyisi eivätkä haluaisikaan päätyä.

Sille, että juuri rikoksia tavalla tai toisella käsitteleviä ohjelmia - eivät kaikki ole tv-sarjoja tai elokuvia - mainostetaan niin julmetusti on selityksensä: ne ovat niitä, joita katsotaan paljon muutenkin. Ei pienten katsojaryhmien suosikkiohjelmia rummuteta päivästä ja viikosta toiseen!

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rikosten suuri myyntiarvo näkyy myös irtonumeromyynnillä elävien iltapäivälehtien sisällössä.

Jos pääasiallinen tietolähde on Facebookin ja kumppaneiden lisäksi iltapäivälehdet, saa käsityksen, että maailma on todella paha paikka elää.

Tämä näkyy myös erilaisissa ihmisten pelkoja ja turvallisuuden tunnetta luotaavissa tutkimuksissa. Erityisesti vanhemmat ihmiset tuntevat olevansa suuressa vaarassa ihan kotikulmillaan ja vaaran tunne on viime vuosina entisestään kasvanut.

Ilman perusteita. Suomen rikollisuustilastot osoittavat, että rikollisuutta on nykyään paljon vähemmän kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rikosuutisten suoranainen paisuttelu on kuitenkin luonut rinnakkaisen todellisuuden ihmisten mieliin.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että väkivaltauutiset, -elokuvat ja -pelit eivät lisää väkivaltaa eivätkä rikollisuutta.

Miten sitä onkaan niin vaikea uskoa? Kun illasta iltaan näkyy raakuutta, eikö se turruta, eikö se opeta?

Voisi se tietysti lisätä empatian tunnetta ja tarvetta parantaa maailmaa.

Siihenkin on vaikea uskoa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi