Tiistai, 13.11.2018 
Ano, Kristian
Mielipide

Mielipidekirjoitus: Joensuun takseja ei saa heitellä kuin huutolaispoikia

  • Lukijan kirjoitus
  • Marko Puumalainen
Katua ei suljettu muulta liikenteeltä taksien aloitteesta, kirjoittajat muistuttavat. Katua ei suljettu muulta liikenteeltä taksien aloitteesta, kirjoittajat muistuttavat.

Niskakadun taksiasemakeskustelussa lienee paikallaan myös taksien näkövinkkeli. Näyttää siltä, että Joensuun keskustan liikenteen ongelmat ovat meidän taksien syytä. Mekö toriparkin ja muiden liikennettä hankaloittavat hankkeet olemme päättäneet? Onko unohtunut, että myös taksit ovat yrittäjiä? Vai olemmeko liian pieniä yrittäjiä?

Kanta-Joensuun 75 taksia ovat 66 pienyrittäjää. Pääsääntöisesti yritys ja auto. Meitä kanta-Joensuussa taksista yrittäjinä ja palkattuina kuljettajina kapeaa leipäämme hankkivia miehiä ja naisia on noin 200. Myös me käytämme kauppakeskusten palveluita päivittäin.

Meitä takseja on pompoteltu paikasta toiseen jo toistakymmentä vuotta. Nykyisestä Carlsonin tavaratalon hiekkaparkista aloitimme evakkotiemme 2000-luvun alussa. Olimme vain näköetäisyyden päässä torista, eivätkä asiakkaat meitä löytäneet.

Jokainen siirto on kuluerä, eikä pieni. Kopinkin rakensimme, koska ”parin vuoden” väliaikaisuus peltikopissa alkoi venyä vuosiksi. Toriparkin rakentamisen lähestyessä kävimme neuvotteluja kaupungin teknisen toimen kanssa hyvässä hengessä ja etsimme paikkaa, jonne autot saadaan sopimaan.

Vaihtoehtoja olivat Elielinkuja ja Siltakatu. Elielinkujalla liikkuu koko ajan muuta liikennettä, joten kaupunki sulki tämän vaihtoehdon pois. Siltakatu olisi ollut meille paras ratkaisu, mutta siitäkin olisimme joutuneet kesken kaiken siirtymään pois rakentamisen edetessä.

Meille tarjotuista huonoista vaihtoehdoista oli paras Niskakatu. Katua ei suljettu muulta liikenteeltä meidän vaatimuksestamme.

Myllerrys haittaa meitä paljon enemmän kuin normikansalaista. Palvelemme asiakkaita vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Taksit ovat osa joukkoliikennettä, ja myös meidän olisi päästävä kulkemaan sujuvasti ja turvallisesti kaupungissa.

Taksit ovat syyttömiä siihen, että Joensuu on torikeskeinen ja ihmiset etsivät taksia ytimestä.

Suuryrittäjät syyttävät meitä, että estämme heidän liiketoimintansa sesonkiaikaan. Myös taksien sesonkiaika on nyt. Pikkujouluaikana ovat liikkeellä myös ihmiset, jotka eivät vuoden muina aikoina käytä taksia.

Olemme juuri saaneet ihmiset oppimaan, missä me päivystämme. Jos meidät taas heitetään kuin huutolaispojat muualle, kuinka tieto kesken sesongin viedään juhlakansalle? Ennen kaikkea, kuka tämän maksaa?

Syyttelyn sijaan meidän yrittäjien tulee etsiä yhdessä kaikille sopivaa tapaa toimia keskustan rakentamisen aikana.

Kirjoittajat:

Heikki Piekiäinen, toimitusjohtaja
Pekka Ruskeakorpi, hallituksen puheenjohtaja
Taksi Itä-Suomi / Joensuun Taksi Oy