Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Mielipide

Mielipide: Sotesta pitäisi järjestää kansanäänestys, muuten ei sotku selviä

  • Lukijan kirjoitus
  • Minna Raitavuo
Aihekuva Aihekuva

Meillä Suomessa on edustuksellinen demokratia, siis nämä valtuuttamamme kansanedustajat yrittävät päättää meitä koskevista asioista.

Nyt on kuitenkin saavutettu se kulminaatiopiste, jossa ei tapahdu enää mitään, jarrutusta lukuun ottamatta. Eduskunnan kyselytuntia on nykyisin osuvasti luonnehdittu koulukiusaajien luokkakokoukseksi, jossa silmät vihaa leimuten nälvitään lajitovereita.

Jo kolmen vaalikauden ajan kaikki sote-valta on ollut valiokunnilla, joissa vaikeimmat kysymykset ovat koskeneet istumajärjestystä ja aikatauluja. Nykyinen oppositio ei ilmeisesti ymmärrä sitä tosiasiaa, että seuraava oppositio tulee taas jarruttamaan sote-päätöstä valiokunnissa verisesti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ja sitten se viedään Brysseliin, siihen notifikaatioon muutamaksi vuodeksi. Ajatushan on naurettava jo syntyessään.

Tälle kohellukselle nauraisi varmasti koko Eurooppa ja miettisivät, että mikähän takapajuinen hölmölä se Suomi on, kun alistaa oman sosiaalipolitiikkansakin EU:n vallan alle.

Näin tulevaisuudessakin, sama kaiku on askelten, oli meitä edustamassa sitten vasen- tai oikeakätiset, kunhan käsi on vain syvällä veronmaksajan taskussa. Kaikkien värien edustajat vetoavat aina satoihin nimettömiin asiantuntijoihin, ettei vain tarvitse itse miettiä ja kun ei ole sitä kompetenssiäkään.

Me ”takarivintaavit”, kuten päättäjät meitä nimittävät, olemme sitä mieltä, ettei eduskunta pysty enää päätöksentekoon, joten kansan on tämäkin asia hoidettava. Kansanäänestyksellä saavutetaan heti tulos, johon kaikkien on tyytyminen. Näin saavutettaisiin sosiaali- ja terveysalalle edes jonkinlainen linnarauha.

Me kehäkolmosen ulkopuoliset juntit emme ole saaneet sitä varhaiskasvatusta ja poliittista ohjaustakin vain vähäisen, joten meille kuuluisi korvauksia kyseisistä puutteista. Kuitenkin osaamme sanoa kyllä tai ei.

Suuret ikäluokat ovat jo ”tuonilmaisissa” soten syntyessä, jos poliitikot jatkavat vain nykyistä populistista päättämättömyyttään. Ja onhan se tietysti niinkin, että tekemättä mitään ei tule virheitäkään.

Lasse Auvinen

Ilomantsi