Tulosta tämä sivu
Mielipide

Mielipide: Itä-Suomen saavutettavuus ei ole kehittynyt 15 vuoteen lainkaan - toinen autojunayhteys Itä-Suomen kautta Lappiin?

Pohjoisen autojunat ovat täynnä etelän hiihtolomien aikaan. Pohjoisen autojunat ovat täynnä etelän hiihtolomien aikaan.

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Pasi Holm selvitti elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) toimeksiannosta itäisen Suomen junayhteyksiä alueen elinvoiman ja matkailun kehittämisen kannalta. Maanantaina 11.3. luovutetun selvityksen mukaan Itä-Suomen maakuntien saavutettavuus ei viimeisten 15 vuoden aikana ole kehittynyt lainkaan.

Samaan aikaan junavuorot esimerkiksi Helsingistä Seinäjoelle ovat lisääntyneet 12:sta 22:een. Samanpituinen matka Helsingistä Seinäjoelle voi taittua alle kolmessa tunnissa, kun se Helsingistä Joensuuhun kestää noin neljä ja puoli tuntia.

Pohjalaiset ovat osanneet hoitaa asiansa hyvin! Pohjalaisten hyviin junayhteyksiin vaikuttaa lisäksi se, että sieltä junat jatkavat kohti pohjoista, jopa Lappiin saakka. Joensuuhun tulevista kaukojunista mikään ei jatka Joensuusta eteenpäin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pasi Holmin selvityksessä ehdotetaan yöjunayhteyden palauttamista Kajaanin ja Helsingin välille. Tähän keskusteluun tahdon tuoda uuden elementin: autojunayhteyden Itä-Suomen kautta Lappiin. Varsin monet matkaavat täältä autoilla hiihtolomakautena ja kesäisin Lappiin. Matka yhteen suuntaan vie käytännössä kokonaisen päivän. 

Helsingistä lähtee hiihtolomakautena ja kesällä viikoittain kaksi autoyöjunaa Lappiin. Pääkaupunkiseudulta yhteydet Lappiin eivät heikkenisi lainkaan, vaikka toinen autoyöjuna kulkisi Itä-Suomen kautta. Jos junaan voisi lastata autoja Helsingin lisäksi ainakin Lappeenrannasta ja Joensuusta, pääsisivät autojunayhteyden piiriin myös Savonlinnan, Mikkelin, Varkauden ja Kuopion seudut.

Junayhteyden markkinoinnissa tulisi huomioida, että itärajan takana asuu yli viisi miljoonaa potentiaalista matkailijaa.

Tämä vaihtoehto ei edellytä edes nopeaa itärataa vaan olisi toteutettavissa varsin pikaisesti. Rataverkosto Joensuun kautta Lappiin on jo olemassa. Lisäsähköistystäkään ei tarvita: Pohjanmaan rataakin kulkevia yöjunia vetää Lapissa dieselveturi. Yöjunassa nukkujaa ei myöskään haittaa, jos joillakin junaosuuksilla radan kunto ei salli huippunopeaa matkavauhtia.

Tällaisen junayhteyden luominen toisi edes osaksi vuotta yöjunayhteydet myös Itä-Suomeen. Se olisi perusteltua matkailun lisäksi myös ilmastonmuutoksen hidastamisen ja matkustusturvallisuuden kannalta.

Mikä tai mitkä poliittiset ryhmät lähtisivät ajamaan tätä hanketta? Ellemme itse usko asiaamme, ei meille uusia avauksia myöskään tarjota.

Paavo Kettunen

emeritusprofessori

Joensuu