play

Näkökulma: Koirani lenkitti minut pimeiden päivien poikki – "Mukanasi monttuun menee paljon sellaista, jota en ihmisten korville luottanut"

Kuva: Henri Jumppanen

Henri Jumppanen

Ensi viikolla haen koirani kotiin. Se ei odota minua häntäänsä heiluttaen vaan tuhkana pienessä vanerilaatikossa.

Menetin reilu viikko sitten rakkaan ystäväni sekä perheenjäsenen. 13-vuotias bordercollieni Lilli tuli maallisen paimennuksensa päähän ja sulki silmänsä turkissaan isäntänsä painavimmat kyyneleet.  

Jälkeesi jätit yhtä paljon muistoja kuin merkkejä lenkkipoluille. Mukanasi monttuun menee paljon sellaista, jota en ihmisten korville luottanut.

Rakastit aina, kuten koira: vailla vilppiä ja itseäsi enemmän.

Kun hain sinut luokseni Tuupovaarasta vuonna 2012, olit vuoden vanha navettakoira, uutta kotia vailla. Luimistellen katselit minua kuistilta kuin koira Kaurismäen elokuvasta. Hiivit luokseni matalana kuin kettu ja pujautit pääsi kainalooni.

Silloin tiesin, että tästä alkaa yhteinen matka.

Oma elämäni oli sinun saapuessasi hajalla. Äitini oli kuollut ja avioliittoni särkymässä. Pian muutimme maalta kaupunkiin – mies ja koira olivat uuden edessä. Noina päivinä sinä ulkoilutit minua läpi pimeimpien päivien, ja kun elämäni tuntui merkityksettömältä, sinusta huolehtiminen toi elämääni merkityksen.

Kun makasin sammuneena eteisen lattialla, kaivauduit kainalooni. Kun koko maailma tuntui osoittavan pahan silmänsä minuun, sinun katseesi oli puhdasta rakkautta.

Rakastit aina, kuten koira: vailla vilppiä ja itseäsi enemmän. Turkkiasi vasten itkin ilot ja surut, kanssasi tutkin metsät ja lähiöiden polut.

Muutaman vuoden olit elämäni ainoa prinsessa, kunnes tapasin nykyisen kumppanini. Muistan, kuinka aluksi punkesit sängyssä väliimme ja suoristit jalkasi niin, että kumppani miltei pudota mätkähti sängystä.

Teistä tuli lopulta ystäviä, vaikkakin välillänne säilyikin loppuun saakka kahden vahvan ”nartun” välinen rakkaudellinen otanta. Kumppanin myötä sait myös elämääsi Ville-villakoiran, ystävän, joka poistui koirien taivaaseen tänä keväänä noin kuukausi ennen sinua.

Sinulla oli myös kallis maku. Rakastit järsiä sohvatyynyjen vetoketjut rikki ja imeskellä pussilakanoiden ja tyynyliinojen kulmat rikki. Varsinkin, jos et saanut mielestäsi riittävästi huomiota.

Sinulle eivät kelvanneet kuitenkaan markettien tarjoustuotteet, vaan valitsit mieluiten Marimekkoa tai Vallilaa.  

Elämäni tasoittui, ja kuljit yhä rinnallani. Kun tein elämäni isoimpia valintoja, kuten jätin vakityöni ja lähdin opiskelemaan media-alaa kolmekymppisenä, et arvostellut, saati tuominnut. Olit yleensä ensimmäinen, jolle suunnitelmani kerroin.

Sinun kanssasi uskalsin lausua aamurukoukseni ääneen tutulla puiston penkillä. Nyt penkki on tyhjä. Minun on etsittävä uusi paikka.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sait myös nähdä esikoiseni syntymän ja suoda hänelle ensimmäisen kosketuksen koiriin. En unohda sitä koskaan, kuinka annoit tyttäreni painaa poskensa turkkiasi vasten ja kuinka katsoit häntä kuin isäntääsi - lempeästi.

Koti on ollut viimeisen viikon oudon tyhjä. Kaipaan jopa nurkkiin pesiytyneitä karvatuppojasi. Kaipaan katsettasi keittiönpöydän vieressä. Sait korkonimen juustoverottaja, koska yksikään juustopaketin rapsahdus ei mennyt ohi korviesi.

En voisi olla kiitollisempi matkasta, jonka sain kulkea kanssasi. Vielä kerran heitän frisbeetä sinulle – elämäni koira Lilli.

Kuka minut nyt lenkittää?

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi