play

Kolumni: Alakoulussa luokkakavereita lokeroitiin kehulapuilla, ja aikuisena samaa tehdään oman pään sisällä

Anna Suoniemi

Ai niin, sinä olet se älykkö!

Tällaisen tervehdyksen sain viime kesänä, kun kävin pienissä sukujuhlissa synnyinpaikkakunnallani.

Tervehdyksen huikkasi etäisesti tuttu ihminen ja tarkoitti sen hauskaksi heitoksi, ehkä jopa kehuksi.

Minussa se herätti kuitenkin tympeän tunteen: ai niin, täällä minä olen ikuisesti se etupulpettiin hakeutunut kouluintoilija, enkä muuksi muutu, vaikka aikaa kuluisi välissä kuinka paljon tahansa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kommentti palautti mieleeni alakouluaikaisen harjoituksen, joka tehtiin luokan yhteishengen kasvattamiseksi.

Jokaisen oppilaan nimellä kiinnitettiin lappu luokan takaseinään, ja jokaisen täytyi käydä kirjoittamassa kaikkien lappuihin jokin positiivinen asia kyseisestä luokkakaverista.

"Fiksu, hyvä koulussa, fiksu, fiksu, hyvä koulussa, tosi hyvä koulussa", oli minun lappuni sisältö.

Jonkun toisen luokkalaisen lapussa toistuivat sanat kiva, hauska ja mukava, kolmatta kehuttiin reippaudesta ja iloisuudesta. Kiinnostavimpana ja persoonallisimpana kehuna mieleeni on jäänyt "hyvä syömään leipää".

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaikkien kehulapuissa tuntui olevan yksi kantava ominaisuus, mutta kukaan ei ollut yhtä aikaa hauska, hyvä kaveri ja hyvä koulussa.

Ihmisten lokerointi tapahtuu helposti ja huomaamattomasti.

Luokittelemme toisia tietynlaisiksi ihmisiksi nopeasti heidän pukeutumisensa, ulkonäkönsä, käyttäytymisensä, ammattinsa tai milloin minkäkin ominaisuutensa perusteella.

Huomaan tekeväni tätä myös itse: kun joku esimerkiksi käyttäytyy mielestäni huonosti liikenteessä, katson auton merkin ja totean, että ai, tuo on tuollainen ihminen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun törttöilen itse liikenteessä, oletan, että kanssa-autoilijat oivaltavat syyn olevan inhimillisessä erehdyksessä, eivät automerkissäni tai persoonassani. Luultavasti toisissa autoissa tehdään kuitenkin vastaavia pika-analyysejä persoonastani kuin itse laadin ratin takana.

Pikaisen ja yksipuolisen lokeroinnin heikkoudet huomaa, kun kuulee toisten määritelmiä itsestään.

Muistan alakoulun lappuharjoituksen jälkeen miettineeni, että olisipa edes joku kirjoittanut lappuuni, että olen kiva tai hauska. Olen kantanut hikarin viittaani aina ylpeydellä, mutta silti olisin toivonut luokkakavereideni nähneen minussa muutakin kuin koenumeroni.

Vielä aikuisenakin tuntuu ikävältä, jos huomaa toisen ihmisen muodostaneen mielikuvansa minusta rajallisten havaintojen pohjalta.

Kun siis laitamme naapureitamme, ystäviämme, työkavereitamme tai sukulaisiamme lokeroihin, muistetaan, ettei ensimmäisenä huomiomme kiinnittävä ominaisuus kerro ihmisestä koko totuutta.

Ihminen voi olla fiksu, ja silti joskus tehdä tyhmiä asioita. Tosikkona pidetty tyyppi voi toisinaan nauraa vedet silmissä ja tehokkuudestaan tunnettu kaveri maata viikonlopun sohvalla.

Juuri tämä tekee ihmisistä mielenkiintoisia: aina voi yllättyä ja oppia uutta, kun pitää silmänsä ja korvansa auki.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi