Kolumni: Etätöissä jää paitsi Jare-lampaan muisteloista

Oli sitten kohtuullisen levoton työmaanantai. Ja hauska.

Yksi kertoo yhtä juttua, joka johtaa toisen kertomaan toiseen tarinaan, ja sitten ollaankin jo klassikossa, jonka vakiväki on kuullut monta kertaa mutta joka naurattaa aina yhtä paljon.

Selviää, että joukossa on kuin onkin yksi uudempi tulokas, joka ei tiedä, mistä on kyse – ja kaikki tietysti yhdestä suusta selvittämään hänelle jutun taustoja.

Nyt kaivetaan jo asiaan liittyvää vanhaa videota esille, ja kohta puoli toimitusta hekottaa sisäpiirin vitsille, joka oli tuore noin puoli vuosikymmentä sitten.

Palvaaja ja Jare-lammas eivät petä koskaan.

^{Avokonttorissa} on monia huonoja puolia, mutta yksi parhaista on se, että älyttömät jutut ja naurunremakat katkaisevat aika ajoin puuduttavaksi muuttuvaa näyttöruudun tuijotusta.

Etätöissä on monia hyviä puolia, mutta yksi huonoimmista on se, että kotona ei kuule työkavereiden pöljiä juttuja, ei naurun tyrskähdyksiä, eikä, asioiden mennessä keturalleen, sydämenpohjasta lasetettuja kirouksia, jotka monesti käyvät kelpo viihteestä nekin.

Pitkän etätyörupeaman ja opintovapaan jälkeen kollegojen kalkatuksen, juttelun, naurun ja väittelyn kuunteleminen tuntuu erityisen hyvältä.

Kotona on mukava tehdä töitä, mutta niin on töissäkin, ja sehän meinasi jo yksin ja koirille höpötellessä etätöissä unohtua.

^Pakon edessä lähes koko maailma on joutunut pikapikaa opettelemaan etätöiden tekemisen: karkeasti tiivistäen työnantajien täytyi luottaa siihen, että hommat hoituvat ilman läsnä olevien esimiesten valvontaa ja työntekijöiden piti osoittautua tämän luottamuksen arvoiseksi.

Kaiken kaikkiaan homma toimi hyvin. Monin paikoin, monissa työtehtävissä ja monen työntekijän kohdalla paremmin kuin työpaikalla.

Ottaen huomioon valtavat erot työnkuvissa, ihmisistä puhumattakaan, pakkokokeilun lopputuloksen ei pitäisi yllättää.

Eikä se yllättänytkään niitä työnantajia ja työntekijöitä, jotka olivat huomanneet etätöiden toimivuuden ja edut jo kauan ennen pandemian sanelemaa pakkoa.

^Pandemian pikkuhiljaa hellittäessä alkaa etätöiden osalta paluu niin sanottuun normaaliin. Toivottavasti ja todennäköisesti normaali tarkoittaa järkevää ja tarkoituksenmukaista työntekoa vaihtelevasti etänä ja työpaikalla.

Itse olen viime viikot hoitanut työtehtäviä, jotka ovat sujuneet omalla kohdallani parhaiten työpaikalla. Ensi viikolla töiden painopiste vaihtuu toiseen suuntaan, ja uskon, että ainakin osa työpäivistä on fiksuinta hoitaa kotoa käsin.

Sen verran tylsää seuraa olen kuitenkin huomannut itse itselleni olevan, että loputtomaan etätyöhön ei ole kiinnostusta.

Hyvän seuran lisäksi työkavereiden läsnäolosta kun tuppaa olemaan myös hyötyä.

Eipä olisi tätäkään kolumnia syntynyt ilman työkaveria, työkaverin lammasta ja työkaverille ja lampaalle – kaikella rakkaudella huom! – naureskelevia muita työkavereita.