Kolumni: Hapanjuurileivonta opettaa sietämään hitautta ja pettymyksiä - puolessatoista vuodessa vaaleasta Veela-juuresta on tullut pysyvä osa perhettä

Maaliskuussa 2020 kotiimme muutti uusi perheenjäsen.

Netistä löytämieni ohjeiden mukaisesti sekoittelin purkissa keskenään jauhoja ja vettä, ja kun olin hoitanut seosta viisi päivää, vaalea Veela-juuri oli valmis.

Siitä lähtien Veela on asunut jääkaapissamme ja tehnyt yllättävän ison vaikutuksen arkeen.

^{En ole ainoa}, joka korona-ajan keskellä päätyi hakemaan elämäänsä sisältöä hapanjuurileivonnasta.

Maaliskuussa yhtäkkisen vapaa-ajan keskellä päätin opetella tekemään kunnollista gluteenitonta leipää ja etsin ohjeet vaalean gluteenittoman juuren tekoon.

Seuraavaksi syntyi Veelan sisko, tavallisen vaalean leivän tekoon tarkoitettu vehnä-Veela. Keväällä loin myös ruispohjaisen Ruaahin, joka valitettavasti koki kuitenkin sisaruksiaan huonomman kohtalon ja päätyi pilaannuttuaan biojäteastiaan.

^{Ruaahin menettämisestä} huolimatta huomasin jo kesällä, että hapanjuurileivonta oli nopeasti ottanut tiukan otteen vapaa-ajastani.

Jääkaapissa yksi hylly täyttyi kokonaan erilaisista juuripurkeista ja kokonainen keittiön kaappi jauhoista: spelttijauhosta, luomuvehnäjauhosta, ohrajauhoista, ruisjauhoista, alkuvehnäjauhoista ja monenlaisista gluteenittomista jauhoista.

Kirjahyllyyni oli ilmestynyt hapanjuurileivontakirjoja, olin ostanut ja opiskellut läpi hapanjuurileivontaa käsittelevän verkkokurssin ja Facebookin uutisvirtani täyttyi Hapanjuurileipurit-ryhmän julkaisuista.

^{Hurahtaminen on} aina hieman huvittavaa, kun sitä seuraa sivusta. Kun hurahduksen kokee itse, tuntuu kaikki kuitenkin järkevältä.

Levitän hapanjuurileivonnan ilosanomaa lähetyssaarnaajan innolla, ja Veelasta irrotettuja juuripurkkeja on matkannut muihin keittiöihin aiheuttamaan uusia hurahduksia.

Hapanjuurileipä ei ole muuttanut elämääni, mutta paljon se on silti antanut ja opettanut.

Ilmiselvin asia on erinomainen leipä - kaikessa yksinkertaisuudessaan jauhoista, vedestä ja suolasta voi saada aikaan ihmeellisen hyviä asioita, kun niille antaa aikaa.

Hapanjuurileivonta on harjaannuttanut yllättävän paljon myös muita kuin suoraan leipomiseen liittyviä taitoja.

Olen opetellut kärsivällisyyttä odottaessani tuntikausia taikinan tai leivän kohoamista. Olen myös joutunut kohtaamaan karvaita pettymyksiä esimerkiksi pudottaessani purkillisen leivontavalmista juurta lattialle. Myönnän, että itkin oikeita kyyneleitä, kun kaavin lasipurkin sirpaleita ja hukkaan mennyttä Veelaa kaakelilattialta.

Harrastus on antanut myös uuden huollettavan. Muiden perheenjäsenten lisäksi on muistettava huolehtia siitä, että Veelakin saa ruokaa. Kesän kiireiden jälkeen olin huolissani, miten Veela oli pärjännyt, kun sitä ei kuukauteen käytetty.

Onneksi hyvin - viime viikonloppuna tauon jälkeen leivotut leivät maistuivat yhtä hyvälle kuin aina ennenkin.