play

Kolumni: Irja Salla oli aikoinaan kiitetty kirjailija, jonka harva muistaa

Kimmo Nevalainen

Kävin perikunnan kirjahyllyä läpi muutama kuukausi sitten. Sieltä löytyi romaani, jonka selkämys oli irti, mutta sentään tallessa. Arvelin perehtyä siihen myöhemmin.

Pakkasin kirjat Alkon viinipullolaatikoihin, jotka ovat oikein passeleita siihen hommaan. Kun ne loppuivat kesken, tuli mieleen, kumpaanko banaanilaatikkoon mahdoin arvoituksellisen kirjan laittaa.

Eipä löytynyt kummastakaan.

Sen sijaan niistä löytyi muun muassa Helvi Hämäläisen Kylä vaeltaa, pehmeäkantisen romaanin ensimmäinen painos vuodelta 1944.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tapasin Hämäläisen aikoinaan Helsingin Lauttasaaressa, kun hän voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon Vuosisatani unta -runokokoelmallaan. Olisinpa tajunnut tuolloin, että vanhempieni hyllystä löytyvään vanhaan romaaniin kannattaisi nimmari pyytää.

Laatikoista löytyi myös Ottfried Finckensteinin Kurjenhuuto, Toini Ikosen Vaarat nousevat soista ensimmäinen osa vuodelta 1946, Vänrikki Stoolin tarinat Paavo Cajanderin suomennoksena. Hulppeat 39. painos vuodelta 1931.

Ja sitten oli Maan puolesta, Urho Kekkosen kirjoituksia ja puheita 1938-1955. Kokoelman on koonnut Kustaa Vilkuna, eli historia havisi monin puolin.

Mutta missä helkkarissa oli etsimäni kirja? Olin kyllä tarkistanut, että ei se mikään antikvariaattitaivas ole.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kirjalaatikkoja on 13. Kävin niistä osan pintapuolisesti läpi. Ohi kulkiessa huomasin, että mikäs se tuossa vanhan ennakkoperintönä kauan sitten matkaan lähteen 50-luvun kirjahyllyn päällä kirjarivin alimmaisena ilman selkämystä oleva kirja on.

Sepä se oli. Olin löytänyt syrjään siirtämäni Irja Sallan Unissakävijän.

Vuonna 1943 ilmestynyt, aikanaan kehuttu romaani menee suoraan asiaan. Kylän naiset ovat sitä mieltä, että pienellä Marjatalla ei ole suojelusenkeliä.

Eräänä päivänä Mikael huomaa, että tyttö seisoo avoimeksi jääneellä kaivonkannolla. Mikael ryntää paikalle ja tempaisee tytön turvaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Näkki tahtoi minut. Näkki sanoi, tule tänne..., Marjatta kertoo.

On tulkittu, että Salla kuvasi romaanissa omaa kohtaloaan.

Todellisuudessa Salla oli Taju Birgitta Tiara (joissain lähteissä Tiera) Sallisen kirjailijanimi.

Hän taas oli taiteilija Tyko Sallisen ja Mirrinä tunnetun Helmi Vartiaisen tytär.

Tietokirjailija Tuula Karjalaisen Tyko Sallinen - suomalainen tarina -kirjan mukaan meno oli sen verran sakeaa, että se jätti jälkensä niin Vartiaiseen kuin Sallisen lapsiinkin.

Taju lähti lisäksi toisen maailmansodan aikaan Saksaan ikään kuin mitään pommeja ei olisi ollutkaan.

Pää ei kestänyt. Viimeiset vuotensa Taju vietti Nikkilän mielisairaalassa, jossa hän kirjoitti muun muassa Isä ja minä -teoksen. Se on sievistelevä kuvaus elämästä, jota ei todellisuudessa koskaan ollut.

Sen sijaan ikuiseksi arvoitukseksi jää, miksi Unissakävijän selkämys oli ottanut osumaa. Silti kirja on kuitenkin ollut sen verran tärkeä, ettei sillä ollut uuniakaan sytytetty.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi