Kolumni: Jalkarätti oli maailman parhaita keksintöjä

Viime viikolla syntyi pikkukohu, mutta onneksi niitä mahtuu maailmaan, kun varusmiehiä koulutettiin taistelijoiksi. Videolla näytettiin, kuinka suomalainen sisutaistelija selviää naarmuitta, kun panssarivaunu ajaa soturien päältä, ei yli.

Väärin tehty, eihän noin saa toimia! Ties mitä stressitraumaa soturi saa panssarivaunun pelottavasta metelistä.

Hellanlettas sentään. Sama näytös oli yksi miehen mitta Kontiorannan varuskunnassa 1970-luvun lopulla.

Silloin opeteltiin kantapään kautta myös, miten pitää toimia, jos ydinsaastelaskeuma yllättää housut kintuissa. Otetaan rauhallisesti. Sitten pannaan kaasunaamari kasvoille ja katkaistaan kuusesta oksa. Kietaistaan harteille sotilaan sadeviitta. Sitten vaan havulla ripsitään atomit pois. Kyllä se siitä. Hengissä ollaan vieläkin.

^{Tutuksi tuli} silloin myös levysukka eli jalkarätti. Palvelusohjesääntö (mikä ihana termi) määräsi, että niitä oli pakko käyttää.

Sukkahan oli ylhäisön tuote yhteiskunnassa vielä 1800-luvun lopulla. Puolustusvoimissa tämä ajattelu oli arkea vielä sata vuotta sen jälkeen.

Oikeasti kyse oli käytännöllisyydestä. Puolustusvoimilla ei ollut erikokoisia sukkia joka miehelle tarpeeksi. Niinpä tasapuolisuutta toteutettiin jalkaräteillä. Ne olivat kaikki yhtä ja samaa kokoa.

Soturien lisäksi jalkarättejä käyttivät metsurit. Heitäkin oli vielä silloin. Jos samalla talvisavotalla huhki useita metsureita, oli sosiaalinen huvitus kuivatella nuotiokahvitulilla yhdessä jalkarättejä. Haju yhdisti.

Muiden tärkeiden sotimistaitojen lisäksi varusmiehille opetettiin jalkarättien käyttöä eli taittelua. Siinä oli kaksi tapaa: oikea ja väärä.

Toiset oppivat, kaikki eivät koskaan. Se sitten sanelikin jalkarätin käyttöä. Jos ei osannut, jalkarätti purkautui saappaassa ja aiheutti ongelmia. Jos taas osasi, heille jalkarätti oli maailman paras keksintö, etenkin flanellista tehty. Talvella jalka pysyi lämpimänä, kesällä viileänä, ja jos rätti kastui, sen sai kuivateltua nopeasti.

^{Kaikki eivät} oppineet. Joku laittoi jalkarätin saappaan suun päälle ja polkaisi jalan saappaaseen. Se meni miten meni, ja ongelmia tuli. Jos silloin olisi ollut jeesusteippiä tai kunnon kuminauhoja, niin moni ongelma olisi helpottunut jalkarätin käytössä.

Koska jalkarätin käyttö oli pakollista, sitä tarkkailtiin. Jalkarätin tarkastussulkeiset olivat nöyryyttäviä. Jotkut käyttivät omia sukkiaan ja salailivat sitä kapiaisilta. Jalkarätti tungettiin saappaanvarteen, jotta näytti siltä, siellähän se on. Joskus onnistui, aina ei.

Onneksi kapiaisissakin on ihmisiä. Joku sentään katsoi jalkarättien käyttöä sormiensa läpi sallien harmaan alueen luistelua.

Sotaväessä harjoiteltiin muitakin tärkeitä elämänhallintakeinoja, joista on ollut hyötyä vuosikymmenet. Joka ilta oli tehtävä sänkypeittolakanasta särmä pinkka vuoteen päädyssä olevalle jakkaralle. Sekin opeteltiin, kuinka pitkä sarkamantteli ja huopapeitto kääräistään rullaksi, joka pitää itse itsensä koossa.