Kolumni: Joensuu ja Kuopio jakavat jo yliopiston, erikoissairaanhoitoa ja vaalipiirin, mutta liikenneyhteydet kaupunkien välillä ovat onnettomat – Olisiko aika tehdä asialle jotain?
Ajoin pari viikonloppua sitten päiväselti asioille Kuopioon. Vajaan kahden tunnin automatkalla ehti pohtia vaihtuvien nopeusrajoitusten lisäksi muitakin asioita - ennen kaikkea sitä, miten onnettoman vaikeaa Savo-Karjalan keskuskaupunkien välillä on liikkua millään muulla välineellä kuin omalla autolla.
Junalla Joensuun ja Kuopion väliseen matkaan saisi kulumaan vähimmilläänkin neljä tuntia ja 45 minuuttia - pisimmillään matka kestää yli kuusi ja puoli tuntia. Henkilöliikenteessä junamatkustajan täytyy käydä nimittäin ottamassa vauhtia joko Kouvolasta tai Pieksämäeltä, jotta pääsisi taittamaan Joensuun ja Kuopion välisen matkan raiteita pitkin.
Rautatie yhdistää Joensuun ja Kuopion kyllä suoremminkin, mutta tuolla välillä kiskoilla kulkee vain tavaraa.
Linja-automatka Joensuun ja Kuopion välillä on huomattavasti joutuisampi: se taittuu noin kahdessa ja puolessa tunnissa.
Vuoroja sen sijaan on heikonlaisesti, jos linja-autolla haluaisi kulkea esimerkiksi työmatkaa kaupunkien välillä. Arkiaamun ensimmäisellä bussilla Joensuusta ehtisi Kuopioon lounaalle, sillä se on perillä kello 10.20. Jos Joensuusta keksisi aamulla vaihtoehtoisen kyydin Outokumpuun asti, voisi Kuopiossa olla jo kello 7.40. Jostain syystä aamun ensimmäinen linja-autoyhteys Pohjois-Karjalasta Kuopioon kun sattuu lähtemään Outokummusta kello 6.05.
Kuopiolainen puolestaan ehtisi arkiaamuna Joensuuhun aikaisintaan kello 9.45:ksi.
Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa on yhdistetty hallinnollisesti monessa asiassa.
Vaalipiiri on yhteinen, ja Itä-Suomen yliopiston kampuksetkin sijaitsevat Joensuussa ja Kuopiossa. Pohjois-Karjala kuuluu KYS-erityisvastuualueeseen, mikä tarkoittaa, että joensuulainenkin voi joutua matkaamaan vaativaan erikoissairaanhoitoon Kuopioon.
Jos pohjoiskarjalaisella on tarvetta asioida hovioikeuden kanssa, on suuntana silloinkin Kuopio.
Syitä liikkua kaupunkien välillä siis on - sujuvia vaihtoehtoja liikkumiseen sen sijaan on niukasti.
Maakuntien ja kaupunkien katse tuntuu kääntyvän herkästi etelään, kun puhutaan liikenneyhteyksien parantamisesta.
Jokaiselle on tärkeää, että yhteys omalta alueelta Helsinkiin on toimiva: mielellään ilmassa, asvaltilla ja raiteilla. Edunvalvonta näkyy myös vaihtoehdoissa ja matka-ajoissa. Junamatka Joensuusta Helsinkiin taittuu pääasiassa alle viidessä tunnissa, jopa neljässä ja puolessa.
Ainakin toistaiseksi Joensuun ja Helsingin välillä myös lennetään siitä huolimatta, että joillakin vuoroilla reittilento on muuttunut yksityislennoksi, kun lipun ostaneita matkustajia on ollut vain yksi.
Hyvät yhteydet Helsinkiin ovat toki tärkeät, mutta katsetta kannattaisi välillä kääntää myös lähemmäs.
Mitä tekisikään suora junayhteys Joensuun ja Kuopion välillä esimerkiksi molempien alueiden asukkaiden työmahdollisuuksille, kun työn vastaanottaminen naapurimaakunnasta ei tarkoittaisi muuttoa tai tuntikausien istumista auton ratissa? Raiteethan välillä ovat jo valmiina.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi