play

Kolumni: Kaikkien aikojen kesäduunit

Kari Viljakainen

Kesäpojan homma urheilutoimituksessa on taas ohi. Aiemmat pari kesää olivat oppia ikä kaikki, ja jatkuihan se nytkin pilkkukoulussa. Vilpittömän iloiset kiitokset neuvonantajille.

Käännetään lehteä taaksepäin ja raavitaan pätkiä nuoruusvuosien kesätöistä.

Mansikanpoiminnalla se alkoi 1970-luvulla. Mikkelin torilta lähti pakettiauto, jonka takatilassa kerääjiä vietiin 20 kilometrin päähän. Siskoni oli kateellinen, kun sormeni toivat pellolta rahaa häntä nopeammin.

Maatalon töitä tein sukulaisten luona 10 markan päiväpalkalla. Ylläpito kuului etuihin, ja kylän jalkapallojoukkueessa sai paljon vastuuta. Toisena kesänä palkka tuplaantui, ja naapuritalosta tienasin vielä paremmin. Hieno uraputki.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hyppy Joensuuhun vei kesällä 1978 Jouni Puhakan rakennusfirmaan, joka kuului Katajan koripalloilijoiden suojakesätyöpaikkoihin. Rantakylässä rivitalon pihaa laitettiin kuntoon. Istutettiin hoikkia ja pitkiä pihlajia. Ihmettelin, mutta työnjohtaja sanoi niiden pulskistuvan vuosien mittaan. Piti paikkansa ja ovat pystyssä edelleen.

Seuraava kesä tehtiin liukuhihnalla töitä Abloylla. Jossain vaiheessa hihna oli liian kireällä. Työjohtaja kävi sanomassa, että muut työntekijät valittavat, että alkavat sovitut urakat kohta kusemaan, teet liian nopeasti. Ymmärsin yskän.

Kesällä 1980 vaihdoin VR:n kyytiin. Kiteeltä Joensuuhun piti tehdä radan vaaitus, joka oli liittyvinään tulevaan sähköistykseen. Hellekesä sekin, ja se toi meille kolmelle ahkeralle loistavan idean. Päivisin radalla oli liikaa lämpöväreilyä. Se vääristi muuten luotettavia mittauksiamme. Ehdotimme, että voisimme aloittaa työt jo viideltä.

Ei mennyt läpi. Neuvottiin etsimään uimarantoja, missä olla kuumin aika piilossa. Hyvin onnistui. Kelien viiletessä saatiin vaaituskin päätökseen Niinivaaran vesitornin katolta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siitä duunista jäi taskuun myös VR:n nelinpelimestaruus tenniksessä lajivirtuoosi Jermo Kinnusen kanssa.

Sitten oli vuorossa armeija, ja sieltä suoraan Alkoon, sekä kesä- että ruuhka-ajan töihin. Opettajan hommiakin virittelin niin peruskouluissa kuin silloisessa kurssikeskuksessakin. Jossain välissä kirjoitussuoni alkoi tykyttää Karjalan Maassa ja Liikesanomissa.

Loppuun Alkosta pari helmeä. Siellä tunsi olevansa vallan kahvassa kiinni. Kaupungilla kävellessä ystäviä oli paljon. Puistokemistit ja monet muutkin tervehtivät iloisesti. Selvästi tarkoituksella.

Useampikin tuttu kävi tiskillä tervehtimässä, kuka mitenkin. Otetaan se vakiosatsi, eräskin kertoi aina ostoksensa. Muut kuulijat hämmästelivät. Satsi muuten sisältää kuusi lahtelaista ja Koskenkorvan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nelosolutta taisi olla tarjolla kaikki kotimaiset reilut 10 merkkiä, mutta keskiolutta vain yksi kori. Kun joku sitä sattui kysymään, piti hakea pullot hyllyjen takaa ja pyyhkiä ensin niistä pölyt.

Mikäli muistan, kaikki tuotteiden maistiaistilaisuudet olivat tarpeellisia.

Mitä sitten tulevaisuuden kesätöissä vielä ehtii, aika näyttää. Kilometrit juoksevat.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi