play

Kolumni: Keskusta ei saavuta nurinallaan ja uhkailullaan mitään, eikä kyse siinä olekaan taktiikasta vaan pahan olon purkamisesta.

Pasi Koivumaa

Lauantaina koettiin taas kerran se, että hallituspuolue keskusta uhkasi lähteä hallituksesta. Tällä kertaa uhkaaja oli toki kovinta kaliiberia, sillä asialla oli puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Saarikko julmisteli keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Rovaniemellä, että "keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa". Saarikko sanoi haluavansa keskustan hallituskumppaneilta vielä ennen joulua selväsanaiset vastaukset siihen, sitoutuvatko ne sovittuun eli pysyvät tiukoissa talouskehyksissä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että keväällä hallitus löytää ratkaisut noin 370 miljoonan euron julkisen talouden kulusäästöihin sekä tekee noin 110 miljoonan euron työllisyyspäätökset.

"En jää odottamaan jäiden lähtöä Kemijoesta, jos tästä on erimielisyyttä", Saarikko jyrisi.

Tämä on nähty ja kuultu nyt jo niin monta kertaa, että keskustassa voitaisiin uskoa asian tulleen jo kaikille selväksi. Ei sen, että keskusta joskus oikeasti vastaisi huutoonsa ja jättäisi hallituksen, vaan sen, että keskusta kipuilee ja on tyytymätön.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskustan tyytymättömyyden juurisyynä on sen kannatuksen romahdus viime hallituskauden päätteeksi ensin eduskuntavaaleissa alle 14 prosenttiin ja sen jälkeisissä gallupeissa 11-12 prosenttiin sekä ennen kaikkea se, että puolueen kannatus ei ole yhtään elpynyt. Kyseessä ei ole välttämättä kannatuskuoppa, sillä kuopasta noustaankin. Kyse voi olla pysyvästä uudesta normaalista.

Keskusta ei kuitenkaan tuolla nurinallaan ja uhkailullaan saavuta mitään. Eivät äänestäjät palkitse mitään puoluetta siitä, että se on hallituksessa mutta samalla kertoo, ettei se välttämättä haluaisi siinä olla.

Kyse ei ole siitä, että keskustan taktiikka ei pure, koska kyse ei ole taktiikasta. Erityisesti Saarikko tiedostaa oikein hyvin sen, että keskustan etu olisi koettaa tuoda esiin tämän hallituksen saavutuksia ja puolueensa sitoutumista hallitukseen sen saavutusten ja tulevien sellaisten vuoksi. Hän kuitenkin joutuu pakon edessä, keskustan perinteisen toimintakulttuurin sekä puolueensa sisäisten paineiden ja suoranaisen pahan olon vuoksi polkemaan jalkaa ja kiukuttelemaan.

Keskustan hallituskumppaneita tämä asia ei juurikaan tunnu hetkauttavan. Ne suhtautuvat keskustan uhkailuihin kuin pitkämieliset vanhemmat murrosikäisen lapsensa tunnemyrskyihin, hieman huvittuneesti ihmetellen ja puhuen varjonyrkkeilystä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämä vähättely nostattaa entisestään kiukkua keskustassa ja näyttäytyy esimerkiksi SDP:n puheenjohtajaan, pääministeri Sanna Mariniin kohdistuvana kritiikkinä. Marinin tyyli on keskustalaisten mielestä liian toimitusjohtajamainen. Keskusta odottaisi SDP:ltä punamultapuheita ja siis suurempaa kiitollisuutta siitä, että keskusta mahdollistaa tämän hallituspohjan porvarihallituspohjan sijaan, mutta ei Marin voi sellaiseen taipua.

Siksi tämä kiukuttelu vain jatkuu.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi