play

Kolumni: Koiranomistajan onnea on kaatunut joulukuusi

Linda Laatikainen

"Se on sitä koiranomistajan onnea", kuulen usein, kun kerron koirani tekemistä tihutöistä.

Tuo kauan haaveilemani koira on asunut meillä jo puoli vuotta. Tämän ajanjakson aikana se on ehtinyt tuhota nojatuolin, syödä juustohöylät ja pissiä kolme mattoa pilalle. Listaa voisi jatkaa edelleen.

Aluksi nämä koiruudet huvittivat, ja nappisilmäinen veijari sai kaiken anteeksi vain silmiin tapittamalla ja häntää heilauttamalla. Nyt puolen vuoden jälkeen muutaman tunnin yksinolon aikana kotona silputut sanomalehdet tai syöty (ja oksennettu) koristejoulupukki eivät enää kovin paljon naurata. Joskus lattialla on edelleen haiseva vastalause koiran "mitäs jätitte" -ilmeen kera.

Talouspaperia on puolen vuoden aikana kulunut enemmän kuin tarpeeksi. Myös pesuaineiden haju on jo yhdistynyt luuttuamisoperaatioihin, joten koko taloa niillä ei voi enää pestä. Uusia pesuaineitakin on siis joutunut tiuhaan tahtiin ostamaan – sekä hajun että suuren kulutuksen takia. Onneksi kahdeksan kuukauden ikäinen nuori herra on alkanut jo osoittaa aikuistumisen merkkejä, eikä enää aina tarvitse palata kuin pyörremyrskyn jäljiltä olevaan kotiin.

Ainut ilo joulukuusesta on ollut kuusenjalasta salaa juotu vesi.

Kaikesta huolimatta koiruus on tuonut iloa elämään suunnattomasti. Parhaiten mieleen ovat jääneet pennun uudet kokemukset, kuten ensimmäiset päivät kotona tutustuen perheen vanhempiin koiriin tai nyt vietetty ensimmäinen joulu.

Jouluna suurimman joululahjakasan ja -paketin saajasta ei ollut epäselvyyttä, kun pahanhajuiset paketit toisensa jälkeen päätyivät karvakuonon eteen. Paketeista paljastuneista herkuista on jo suurin osa syöty, mutta leluista riittää vielä iloa. Myös joululahjaksi saatu uusi peti on hyväksi todettu, eikä siihen ole vielä toistaiseksi purtu reikiä.

Vain yhden kerran sattui niin, että hepulin innoittamana kaatui joulukuusi. Pennulle on myöskin ollut vaikeaa ymmärtää, ettei joulukuusen koristeilla saa leikkiä. Omistajat ovat suorastaan tyhmiä, kun moisia palloja ovat nenän korkeudelle laittaneet roikkumaan. Koiralle ainut ilo joulukuusesta on siis ollut kuusenjalasta salaa juotu vesi, vaikka sitä on ihan vesikipossakin tarjolla.

Muistan myös ensimmäisen kerran, kun koira osasi pyytää tarpeilleen ulos. Vielä syksyllä kakka löytyi useasti alakerran lattialta, mutta nyt karvakuono napottaa ulko-oven edessä aina kun on tarve. Tosin yöt ovat edelleen epäsäännöllisen katkonaisia, sillä hännänheiluttaja ei aina muista tehdä iltalenkillä tarpeitaan.

Koiranomistajuus on varmasti opettanut minulle kärsivällisyyttä. Ihan pienistä asioista ei toinna koiran kanssa ärsyyntyä, sillä ei koira tahallaan hölmöile. Pöhköilyt kannattaa ennemminkin ottaa huumorin kautta. Onnesta ihmiset ovat kuitenkin usein väärässä.

Oikeasti koiranomistajan onnea on se, kun koira kaivautuu sohvalla syliin tai pyytää leikkimään. Tähän onneen kuuluvat myös ne kaatuneet joulukuuset, tihutyöt ja sisälle lorotetut lammikot, sillä onnea on perheenjäsen, joka on ovella vastassa häntää heiluttaen tai painautuu kainaloon nukkumaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi