play

Kolumni: Kyllä työmies on palkkansa ansainnut

Jouko Kempas

Hänestä piti tulla autonasentaja. Ammattikoulu jäi kuitenkin kesken. Hän päätti ruveta ajamaan autoilla kilpaa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin Kimi Räikkönen jää joutilaaksi 41-vuotiaana. Autoasentajana eläkkeelle olisi matkaa ainakin toiset 20 työvuotta, jopa enemmän.

Eläkeläiseksi asettumista helpottaa matkan varrella kertynyt noin 300 miljoonan euron varallisuus. Työmies on palkkansa ansainnut. Silti on syytä olla huolissaan. Mitenhän Räikkönen tulee toimeen, kun monilla eläkeläisillä on vaikeat ajat.

Rahakkaiden urheilijoiden ansioiden kadehtiminen ei maksa mitään ja on vaaratonta.

Toisen F1-kuskin Valtteri Bottaksen peruspalkka on tältä kaudelta 11 miljoonaa euroa. Ensi vuonna hän joutunee tyytymään vähempään, ja on se niin väärin. Harmitusta höllentää, kun hänen arvioidaan ansainneen ajamalla 56 miljoonaa euroa. Se on niin paljon rahaa, että köyhempi ei edes käsitä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Bottaksen kuukausipalkka on yli miljoonan, sillä kausi ei kestä täyttä vuotta. Viikkopalkka on vähintään parisataatuhatta. Jos tekee viisipäiväistä viikkoa, on päiväpalkka enemmän kuin tolkun työmiehellä vuodessa. Tuntipalkkaa tuumaillessa alkaa huimata.

Jääkiekossa tasa-arvo on sitä, että toisille maksetaan pelaamisesta, ja toisten on maksettava, että saavat pelata. Maksumiehiä ovat etenkin naiset.

Mikko Rantanen kiekkoilee NHL:ssä ja teki sitä viime kaudella yli 10 miljoonan peruspalkalla. Kun nykysopimus päättyy, hän voi neuvotella uuden tai jäädä eläkkeelle 28-vuotiaana taskussaan noin 50 miljoonan euron tienattu varallisuus.

Uskokaa tai älkää, niin monet muutkin suomalaiset NHL-miljonäärit syövät leipää ja käyvät vessassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uusin suomalaisten urheilijoiden palkkakuningas on koripalloilija Lauri Markkanen. Hän vaihtaa seuraa NBA-liigassa ja saa nyt tyytyä uudessa seurassaan vajaan 17 miljoonan dollarin vuosipalkkaan. Ehkä miestä harmittaa, mutta jos kaikki menee hyvin, niin hän tienaa neljässä vuodessa noin 56,8 miljoonaa euroa.

Miro Heiskanen, 22, teki NHL:ssä kahdeksanvuotisen sopimuksen, jolla tienaa yhteensä 67,6 miljoonaa dollaria. Mahtaa nuorta miestä hymyilyttää matkalla pankkiin.

Suomalaisten tienestit ovat vain pikkurahoja NHL:ssä ja NBA:ssa. Suomalaisia paremmin tienaavia miljonäärejä on kymmeniä. Kyllä sitä rahaa riittää muillekin kuin suomalaisille.

Forbes-talouslehti listasi keväällä koko maailman suurituloisimmat urheilijat. Eniten tienaa vapaaottelija Conor McGregor. Hän saa urheilemisesta 22 ja urheilun ulkopuolisista sopimuksista vuodessa 158 miljoonaa euroa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vapaaottelu on hieno urheilulaji, jota suomalaiset eivät vain ymmärrä. Laji näyttää silmittömältä väkivallalta ilman sääntöjä. Sitä se ei ole. Lajin säädelty pitkä perinne yltää muinaisen Kreikan olympialaisiin ennen ajanlaskun alkua. Sittemmin lajin parhaiden ansiot ovat hieman nousseet.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi