Kolumni: Lumihelvetti onkin aurakuskin syytä?

Nyt on se aika vuodesta, kun minä kirjoitan lumitöistä. Vuoden kohokohta on siis käsillä.

Tällä kertaa talven ensimmäinen kunnollinen lumimyräkkä sai ihmiset varpailleen aivan kirjaimellisesti. Kevyen liikenteen väyliä pitkin loikki varpaillaan yksi jos toinenkin liian vähiin vaatteisiin pukeutunut henkilö etsien valmiiksi tallattua kengänjälkeä tai polkua. Siellä täällä taas näkyi polkupyöräilijöitä, jotka puhdistelivat lokasuojia tarrautuvasta lumesta tai nostelivat pyöräänsä kinosten yli. Samaan aikaan joku pyrki kerrostalon pihasta kadulle etuvetoisella ja aivan liian matalalla bakeliittiaurallaan.

^Aamukahvia juodessani seitsemän aikaan katselin ikkunasta hiljalleen alas leijailevia lumihiutaleita. Laskeskelin mielessäni, kuinka kauan lumitöihin menee talven ensimmäisen sateen jälkeen, ja loin ajatuksen myös aurakuskeille. Lumi ei nimittäin ole itäsuomalaiselle lähtökohtaisesti ihana luonnonilmiö. Se on merkki siitä, että kaikki meni taas päin helvettiä. Ei siis itsellä vaan jollain, joka painaa töitä 12-16 tunnin vuoroja pienellä palkalla.

Mietin, kauankohan mahtaa kestää kunnes sosiaalisen median alustat täyttyvät työtään tekevien aurakuskien solvaamisesta, ja siitä, kuinka on mahdollista, että juuri minun katuani ei oltukaan aurattu aamukuuteen mennessä. Tai siitä, kuinka - tuo heti lehtipuhaltimien jälkeen maailman hirvittävämmäksi laitteeksi luokiteltu - lumiaura aloitti kolistelun ennen aamukuutta, vaikka herätyskello soi vasta 6.15.

Miten voi olla joka vuosi mahdollista, että itäisessä Suomessa, jossa lumisen talven todennäköisyys on edelleen melkoisen suuri, ei osata varautua lumeen ja siihen, että niitä auroja ei ole jokaiselle kadulle omaksi asti? Mielessä on myös käynyt, että onko niin että nykyautoilija ei osaa ajaa lumessa, vaikka meillä on kaikki teknologia apuna? Ja vielä yhtenä joskin suurena kysymysmerkkinä mielessä on pyörinyt ihmisten kyvyttömyys seurata sääennusteita, jotka ovat vuosi vuodelta muuttuneet tarkemmiksi.

^Hatunnosto kaikille teille, jotka jaksatte aurata niitä kaiken maailman asvaltti- ja sorateitä sekä pihoja kaikesta niskaan saamastanne kurasta huolimatta. Tilannetta ei varmaan myöskään paranna nykypäivän kilpailutilanne, kun hintoja poljetaan alemmas ja alemmas. Näin maallikkona voisi äkkiseltään kuvitella, että myös kaluston ja kuljettajien määrä vähenee samassa suhteessa omistajaa vaihtavan taloudellisen hyödykkeen kanssa.

^Itselleni tuo hiljalleen leijaileva lumi on lupaus hiihdosta ja laskettelusta, ei niinkään armottomasta ja tuskaisesta talvesta. Toki se on myös merkki siitä, että on aika viritellä traktoriin ketjut ja lumilinko nivelakseleineen. Samalla siinä sitten vähän pientä huoltoa ja pari kirosanaa, mutta pääpiirteittäin positiivisella hengellä mennään.