play

Kolumni: Mieluummin painetaan hätäjarrua kuin paniikkinappulaa

Jouko Kempas

Sanatyöläiselle sanat ovat suhteellisen tärkeitä, uudetkin. Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei voi enää oppia - ja muistaa - kaikkia sanoja. Niitä on aika paljon.

Kielitoimiston suomen kielen sanakirjaan lisättiin viime vuonna yli viisituhatta uutta sanaa. Enemmän on turhia kuin tarpeellisia. Vähemmälläkin tulee toimeen ja pysyy elossa, mutta ilmankaan ei osaa olla. Eiköhän tässä pärjäillä uusienkin sanojen kanssa.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) nimesi joulukuussa kuukauden sanaksi hätäjarrun. Se on eri kuin käsijarru. Jalkajarrullekaan se ei ole sukua, eikä levyjarrulle. Puhumattakaan siitä jarrusta, mitä salaa sujautettiin sotapoikien jälkiruokakiisseliin.

Tämä hätäjarru on politiikan uusia kielikuvia. Hallitus on joko painanut tai vetänyt hätäjarrua, uutisoitiin taannoin. Käsijarrua vedetään, joten miksi hätäjarrua painettaisiin. Junassa jos vetää hätäjarrua, niin juna pysähtyy.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallitus halusi hätäjarrulla vauhdittaa ja voimistaa tiettyjä toimenpiteitä. Näin siksi, vaikka jarru on liikkeen hidastamiseen, hallitsemiseen ja pysäyttämiseen tarkoitettu laite. Olisiko hallituksen pitänyt kaasuttaa, eikä jarruttaa? Kun vauhtia halutaan lisää, kaasua painetaan, ei vedetä.

Toivottavasti hallituksen hätäjarru on lukkiutumaton jarru. Tosin ei hallitusta voi moittiakaan. Mieluummin painetaan hätäjarrua kuin paniikkinappulaa.

Marraskuun kuukauden sana oli muovilatu. Miestä rupesi mietityttämään, että tämä se vielä puuttui, vaan eipä puutu enää!

Muovilatu on oikeasti kehitetty testikäyttöön Suomessa. Tämä on sitä valmistautumista pahojen päivien varalle. Sitten kun ilmastonmuutos vie talvet ja lumet, voi muovilatua sivakoimalla hakea kaupasta ruokaa ja rahaa. Hiihtoniilot eivät kuole sukupuuttoon, oli lunta tai ei.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun innostus on suuri, ja näky kirkas, voi ympäristöhuolet unohtaa hurskaasti. Eikö muoviladusta leviä luontoon vaarallista mikromuovia?

Niin, niin, mutta... Ei se säilölumen tekokaan ole päästötöntä! Siihen nähden muovilatu on ympäristöteko. Pääasia, että lylyä voi lykkiä ympäri vuoden. Muovilatu hiihtohalliin - se tästä vielä puuttuu...

Jarrusta, mitä salaa sujautettiin sotapoikien jälkiruokakiisseliin.

Viime vuoden uusia politiikan sanoja oli myös resilienssi. Sen kun sujautti oikeaan yhteyteen, niin kylläpä kuulosti fiksulta ja viisaalta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mielikuva resilienssistä on muffinsi, jonka päällä on nonparelleja tai muuta makeaa höttöä, mutta ei se ole.

Resilienssi tarkoittaa palautumiskykyä ja sietämistä. Toisilla r-sanaa on enemmän kuin toisilla. Toisille pienikin vastoinkäyminen tai koettelemus on ylivoimaista.

Kun ajattelee myönteisesti, niin resilienssi kuvaa sitkeyttä, tulevaisuudenuskoa ja kykyä hoksata omat mahdollisuutensa sietää kriisejä ja häiriöitä.

Muutkin sanat ovat askarruttaneet. Osan tarkoitus on autuaasti unohtunut. Sellaisia ovat vaikka interaktiivisuus, klusteri, subsidiariteettiperiaate ja exit-strategia. Boomeriksikaan en meinaa ruveta, vielä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi