play

Kolumni: Onko turhempaa kuin ilotulittaa kesäyössä humalaiselle rokkiväelle?

Liisa Yli-Ketola

Seurasin toinen toistaan komeampia lavaesiintymisiä valtavine valoesityksineen, tulenliekkeineen ja muine tehosteineen. Sain Ilosaarirockissa yllin kyllin sekä musiikillista että visuaalista antia elämääni.

Lauantai-illan päätteeksi räsähtivät pienet tulitteet taivaalle. Huokaisin tyytyväisenä, että jo vihdoin on rokkikansa tajunnut ilotulitteiden turhuuden ja epäekologisuuden. Niistähän syntyy paljon hiukkasia ilmakehään ja melusaastetta, ne roskaavat luontoa ja maksavat paljon.

Erityisesti lemmikkieläimet kärsivät pelottavista äänistä.

Valtaosa ilotulitteista tuotetaan Kiinassa, joten tohtiiko tässä edes ajatella sikäläisten ilotulitetehtaiden työoloja.

Mutta kuinkas festareilla eletään: sunnuntaina, kun jo unta pilkin Joensuun keskustakodissani, Laululavalta alkoi kaikua äänekäs jytinä. Hämärässä kesäyössä taivaalle paukutettiin useita kertoja tähtisaderyöppyjä, jotka jättivät kerta toisensa jälkeen valtavat savupilvet jälkeensä.

Nightwish-yhtye siellä pyrki omaan täydellisyyteensä.

Vuosia sitten vein lastani kaupallisen joulun avaukseen Joensuun torille, koska ajattelin, että lapsen pitää saada nähdä ilotulitus edes kerran elämässään. Hän piteli korviaan ja juoksi pois.

Nyt tuota ruutia ja esimerkiksi raskasmetalleista kuparia sisältävää ”herkkua” tarjottiin näyttävästi pääosin humalaiselle aikuisyleisölle – ihan vain huvin vuoksi.

Sitä paitsi sadat elleivät tuhannet ihmiset olivat jo ehtineet poistua tapahtumasta ennen näytöstä.

Miksei ilotulitteisiin käytettyä rahaa suunnattu Ukrainaan, todellisista, tuhoa tekevistä pommeista kärsiville ihmisille?

Lähinnä irvokkaalta tuntui kuunnella tykkien jyskettä muistuttavaa ääntä hyvinvoivassa kotimaassa.

Olisi jo aika lopettaa ilotulitteiden käyttö kokonaan – ja olisi hienoa, jos rokkiväki näyttäisi mallia.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi