Kolumni: Politiikalla on kiire suoristaa selkärankansa

Norjan vaaleissa valta vaihtui oikeistolta vasemmistolle. Sellaista on politiikka demokraattisissa valtioissa: oppositioista tulee vaalivoittajia ja hallituksia, hallituspuolueista oppositioita. Loppuviikon Venäjän vaaleissa ei käy näin, mutta Venäjä onkin aina oma lukunsa.

Koska Suomi on demokratia, yleensä vaaleissa tapahtuu valtapoliittinen keikahdus, isompi tai pienempi. Joskus voi mennä parikin vaalikautta samalla hallituspohjalla voimakkaan poliitikon imussa. Onhan näitä ollut, Lipposen, Sorsan, Kekkosen, Koiviston hallituksia, mutta enemmänkin historiassa kuin nykyajassa.

Sipilän (kesk.) oikeistohallitus vaihtui Rinteen-Marinin (sd.) vasemmistohallitukseksi viime eduskuntavaaleissa. Seuraavalla kerralla Suomen kansa saattaa sitten haluta kokeilla uudestaan oikeistohallituksen voimaa ja kykyjä. Sellaista ainakin viime aikojen gallupit ennakoivat.

^{No entäs} sitten, saattaa joku kysyä. Eipähän siinä tosiaan mitään, näin pitää ollakin.

Äänestäjillä on oikeus kääntää takkiaan, kokeilla aina toisia keinoja ja toisia ihmisiä, kun entiset eivät tepsineet eivätkä osanneet. Sehän on demokratian perustava voima ja politiikan ja politiikan seuraamisen suola.

Olen ollut koko ikäni politiikan ja vaalien intohimoinen seuraaja. Aikoinaan jäi yhdet vaalit seuraamatta, kun vauva syntyi aamulla ja panivat sairaalassa telkkarit kiinni ja radiot hiljaisiksi ennen kuin vaalitulos oli selvillä ja spekulaatiot spekuloitu.

Hämmästykseni oli suuri, kun sitten aamutuimaan osaston aulassa ei istunutkaan ketään vaalituloksia katsomassa. Ihan vakavissani olin odottanut näkeväni siellä ison joukon juuri synnyttäneitä jännittämässä eduskunnan koostumusta ja puolueiden valtasuhteita.

Mutta nyt on alkanut tökkiä, ja se huolestuttaa minua. Kun minunlaiseni ja -ikäiseni ei jaksaisi millään enää katsoa a-studioiden keskusteluja ja välittää puoluejohtajien puheista, alkaa olla helpompi ymmärtää, miksi niin monet ovat luovuttaneet.

^{Voisi hyvinkin} olla, että omakin äänestämiseni olisi lujilla, jos työni ja taustani olivat toisenlaiset.

Hallituskausi hallituskaudelta politiikanteon falskius on yhä selvempää.

Kansalaiset kääntävät äänestyskopissa takkiaan, mutta takinkäännön mestareita ovat heidän edustajansa. Puheet muuttuvat niin isoista linjoista kuin yksityiskohdistakin kuin nappia painamalla sen mukaan, istuuko oma puolue hallitusaitiossa vai opposition penkillä.

Nykyhallitusta syytetään siitä, mitä ollaan itse oltu edellisessä edistämässä, ja tietysti itseltä tekemättä jääneet uudistukset ovat nykyisen hallituksen aikaansaamattomuutta. Ja toisinpäin tietysti nykyiset hallituspuolueet syyttävät, ettei edellinen hallitus tehnyt sitä ja tätä ja tuota, vaikka itse vastustivat niitä oppositiossa.

Huolestuttavaa on, etteivät myllyä pyöritä vain kansanedustajista pienimmät vaan vaikutusvaltaisimmatkin poliitikot. Selkärangan suoristamista tarvitaan pikaisesti.