Kolumni: Resilienssit ja itsemyötätunnot eivät enää riitä: tällä ultramaratonilla tarvitaan ennen kaikkea kestävyyttä

Tammikuun 7. oli käänteentekevä päivä. Hallituksen koronanyrkki sekoili pitkässä etä- vaiko lähiopetuskokouksessaan ja päätyi lopulta lähiopetukseen.

Sen jälkeen julkisuuteen tuli sitä ja tätä suositusta, ehdotusta ja esitystä siitä, mitä saa tehdä ja missä, koronapassin kanssa ja ilman. Rajoituksia ja sulkuja alkoi tipahdella. Joku tärkeä ihminen sanoi sitä ja toinen tätä. Yksi vakuutti koronan kotitestien olevan luotettavia, toinen piti niitä turhina. Asioita seuraava kuuliainen kansalainen on ollut enemmän kuin hämillään.

^{Tuosta perjantain} kokouksesta alkoi toivottavasti tämän ultramaratonin viimeinen pitkä rääkki. Rääkki, josta ei selvitä enää ensimmäisten sulkujen aikaan ylistetyillä resiliensseillä ja itsemyötätunnolla.

Tarvitaan vain ja ainoastaan kestävyyttä. Vaikka juoksukengät hiertäisivät ja varpaat olisivat vesikellorakkuloilla, mennään nyt hampaat irvessä ja maskit naamalla vielä tämäkin kevät. Ja toivotaan, että ultramatkan jonkinlainen maali on oikeasti vaikkapa toukokuussa. Sen jälkeen voidaan riisua veriset sukat jalasta, hengittää ja suunnitella ainakin vähän enemmän tätä elämää.

^{Ehkä ne, joilla on} kirkas hetkessä elämisen taito ja mielikuvitusta, jaksavat tämän maratonin hyvin. Me asioiden suunnittelijat joudumme vähän nieleskelemään.

Henkilökohtaiset pienet purnaukset liittyvät vaikkapa siihen, ettei nyt pääse taas jumppaan eikä ennalta sovittuun joogaviikonloppuunkaan. Edellisten koronasulkujen romahduttama lihaskunto pääsikin jo hetkeksi hivenen paranemaan. Jo nyt tiedän, että ryhmäliikuntasalin lattialla lyllertää myöhemmin taas löysä makaroni. Ja olisin toki mieluusti hengitellyt, venytellyt ja rentoutunut tämän viikonlopun kaverin kanssa joogaretriitillä, mutta tiuskinpa nyt kotitöistä kotona.

^{Nämä ovat tyhjänpäiväisiä}, ensimmäisen maailman turhia purnauksia ja purkauksia, jotka nostivat taas päätään sulkujen myötä. Purnauksen keskellä saa kuitenkin olla ikionnellinen lasten lähiopetuksesta ja harrastusten jatkumisesta. Ja siitä, ettei lähipiirissä kukaan ole vielä sairastunut vakavasti koronaan.

^{Välillä sitä toivoo}, että joku presidentti Kekkosen tapainen sanoisi, että nyt pitää istua kiltisti kotona ja odottaa. Tai että nyt pitää vähän elääkin ja ehkä jossain vaiheessa sairastua. Kekkosen puutteessa olkoon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rauhallista terveysturvallisuusjohtajaa Mika Salmista uskominen. Salmisen isällinen viesti on jotain siltä väliltä.

Helsingin kaupungin päättämä linja, että päiväkotiin ja kouluun voi mennä, vaikka kotona sairastettaisiin koronaa, tuntuu tosin jo olevan kallellaan vapaan taudin leviämisen ja sairastamisen suuntaan.

^{Vaikka koti on ehkä} jo korona-aikana kertaalleen remontoitu, verhot ja tyynyt vaihdettu, uudet reseptit testattu ja lähiluonto kaluttu, jaksetaan vielä.

Omissa lenkkareissakin on ilmeisesti vielä pitoa, vaikka sukat ovat jo enemmän ja vähemmän rutussa.