Kolumni: Ruoanlaitto sujuu ilman soodaa, siivouksessa aine on lyömätön
Ensimmäinen kokeilu ei vakuuttanut mutta toisen jälkeen olin myyty. Ruokasooda ON ihmeaine!
Kaikkihan alkoi siitä, että kylpyhuoneen lavuaari meni tukkoon. Pahaksi onneksi olin kotona ilman perheen normaalia likakaivoronkkijaa, joten pakko oli kääriä hihat ja ryhtyä inhaan hommaan itse.
Toinen takaisku koitti, kun huomasin, ettei siivouskomerossa ollut minkään sortin röörinavaajaa.
Ei kun Googlen pariin, ja sieltähän se viisaus taas löytyi: ruokasoodaa, etikkaa ja kiehuvaa vettä. Näyttävä oli soodan ja etikan kuplinta ja vaahtoaminen lavuaarin pohjalla, mutta ei se kyllä tukosta avannut.
Pyyhkiessäni lavuaarin reunalle jääneitä soodan rippeitä tulin kuitenkin samalla pyyhkineeksi pois jo ikuisiksi luokittelemani pinttyneet juovat. Pinttynyt lika, johon ei ollut tepsinyt mikään lukuisista kokeilemistani siivouksen ihmeaineista, lähti hetkessä pois jokusella ruokasoodan hippusella ja kevyellä sipaisulla.
Lisää soodaa, ja vitivalkoisena hohtava lavuaari häikäisi silmiä.
Mihin ruokasoodaa ruoanlaitossa käytetään, se on toistaiseksi mysteeri.
Vanha konsti on selvästi parempi kuin pussillinen uusia, joten laajensin ruokasoodakokeiluani toiseen ikuisuusongelmaan, johon netti lupasi aineesta apua: nuorten miesten hikiset ja haisevat treenikamat. Tietäjät tietää, että mikään pesu ei siitä satsista ruusuntuoksuista taio.
Kohde oli vaikea, joten liotin ensin vaatteet soodavedessä ja nakkasin sen jälkeen polvipatjat ja panssaripaidat ruokasoodalla terästetyn pesupulverin kera koneeseen. En nyt sanoisi että raikas, mutta huomattavasti raikkaampi, oli lopputulos, ja se on enemmän kuin tähän mennessä yhdenkään pesun jälkeen.
Tuskin maltan odottaa viikonloppua, johon kuuluu ostoslista täynnä ruokasoodaa ja netistä poimitut tuhat ja yksi käyttökohdetta jauheelle. Kaiken hyvän lisäksi tuote on ekologinen, joten sitä voi hölvätä siivouksessa vieläpä puhtaalla omallatunnolla.
Mihin ruokasoodaa ruoanlaitossa käytetään ja miksi purkki – vähemmän yllättäen korkkaamaton sellainen – löytyi omasta maustekaapista, se on toistaiseksi mysteeri. Jatkossa soodapurkit ja -pussit pistetään meillä suoraan siivouskaappiin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi