Kolumni: Sipsipussi ei ole synti, eikä syyllistävän ruokapuheen paikka ole koulussa

Olin ala-asteella terveydenhoitajan puhuttelussa. Kaikki luokan tytöt kutsuttiin kokoon, koska koulun henkilökunta oli huolissaan, ettemme syö kouluruokailussa tarpeeksi.

Sellainen ei tietenkään vetele. Hienoa, että koulun aikuiset olivat asian huomanneet ja puuttuivat siihen.

Terveydenhoitaja oli silmin nähden tuohtunut ja jopa syyttelevä. Hän tivasi joukolta syitä syömättömyyteen. Oliko se kenties halu laihduttaa?

Epäilen, että syy oli nirsous. Vielä kolmannella luokalla ei valitettavasti osannut arvostaa ilmaisen kouluruoan hienoutta.

Olo oli kuin saarnaa kuunnellessa. Jos laihduttaa mielitte, älkää jättäkö kouluruokaa syömättä. Sen sijaan sipsit, niitä älkää syökö ikinä. Jos joskus repsahdatte, niin ainoastaan pieni kippo eikä koskaan koko pussia. Ymmärrättekö, miten paljon niissä on rasvaa? Ne, jos jokin, teitä lihottavat!

^{Minäkin toivon}, että koululaiset syövät lounaaksi mieluummin lämmintä ruokaa kuin sipsejä. Ongelma on siinä, miten terveydenhoitaja maalasi perunalastut heti saatanasta seuraavaksi.

Sipsejä demonisoivan palopuheen seuraus ei ole, että koululaiset eivät enää koskaan syö sipsejä. Todennäköisempää on, että nuoria seuraa herkuttelun jälkeen selittämätön huono omatunto. Pahimmassa tapauksessa sitä kompensoidaan sillä, että seuraavan päivän aterioita jätetään syyllisyyden kourissa välistä.

Kumpi viestii enemmän tasapainoisesta ja hyvinvoivasta elämäntavasta: satunnainen sipsikippo vai häpeän lietsoma itsensä näännyttäminen?

^{Suhde syömiseen} muodostuu pitkälti lapsuudessa. Aikuisten pitäisi kiinnittää huomiota tapaan, jolla he ruoasta nuorten kuullen puhuvat. Kehittyvä ja epävarma mieli on hedelmällinen maaperä kieroutuneelle ruokasuhteelle ja jopa syömishäiriöoireilulle.

Itä-Suomen yliopiston artikkelissa todetaan, että ruuan ympärillä käytävää keskustelua leimaavat usein painokeskeinen ajattelutapa ja moralisointi. Tutkijat tavoittelevat uutta ruokakasvatuksen mallia, jossa keskiössä on lempeämpi ja hyväksyvämpi lähestymistapa syömistä kohtaan.

Hyvistä ja huonoista, sallituista ja kielletyistä ruuista puhuminen tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Etenkin kouluista soisi löytyvän turvallisia aikuisia myös ruokapuheen suhteen.