play

Kolumni: Syksyinen harmaus ja pimeys saa melkein itkemään - onnesta

Helena Tahvanainen

On taas se aika vuodesta, jolloin voivottelu on maksimissaan. Harmaata on!

Sitä vain mietin, että miksi ihmeessä sitä pitää voivotella. Eikö harmauttakin voisi katsoa sillä silmällä, että siitä voisi nauttia?

Tuomas Akvinolaisen suuhun tai sulkakynään on laitettu viisaus sen muuttamisesta, jonka voi muuttaa, ja sen hyväksymisestä, jota ei voi muuttaa. Vuodenaikoihin ja säähän jos mihin sitä voi suositella!

Myöhäissyksyllä ja syystalvella päivä on lyhyt ja yö pitkä, ja sille emme mitään voi. Nauttikaamme siis!

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Elämme ainutlaatuista aikaa. Maisema on rauhallinen ja avoin. Minun silmiini kaikki on niin kaunista, että joskus meinaa ihan itkettää.

Kesän vehreys ja syksyn väriloisto ovat vaihtuneet lähes mustavalkokuvamaisiksi maisemiksi. Kun ajaa autolla harmaata asvalttitietä, maisemassa on vaikea erottaa muuta kuin mustan ja harmaan monia eri sävyjä. Kuusikonkin on tiedettävä olevan vihreä, ettei luulisi sitäkin joksikin harvinaisemmaksi tummaksi sävyksi.

Maailma on avara ihan luonnostaan. Kesällä rehevän kasvuston peittoon jäävät maisemat ovat yhtäkkiä, lehtien pudottua puista, aivan tarjottimella. Järvi pilkottaa metsän takaa, naapurin piisistä nousee savu. Jonnekin on noussut uusi talo, joku toinen on purettu pois.

Syksyinen maisema on lähes karu ja karuudessaan kaunis.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Toivottavasti emme sitten putoa samaan valitusten poteroon.

Eikö kukaan muu nauti syksystä? Kynttilöistäkin, kyllä, mutta erityisesti siitä kaikesta, mitä luonto tarjoaa juuri nyt. Eihän se paljon ole, mutta se on sykähdyttävää juuri niukkuudessaan ja vähäeleisyydessään, vaitonaisuudessaankin.

Olemmeko me tästä ajasta nauttivat hiljaa, melkein kuin peloissamme? Kuin olisimme väärässä, koska olemme eri mieltä koko äänekkään enemmistön kanssa!

On niin paljon sopivampaa olla kaamosmasentunut tai ainakin väsynyt, inhota sadetta ja vihata pimeyttä, kaivata kesää ja aurinkoa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuosia sitten brasilialainen vaihto-oppilas, Copacabanan hiekkarannoilta suoraan pohjoiskarjalaisiin metsiin joutunut, teki syksyisenä pakkasaamuna koulubussia odotellessa tärkeän havainnon.

Niin varpaita kuin nenänpäätäkin nipisteli. Oli hiljaista, ei ketään muita missään. Harmitti, oli ikävä kotiin ja kavereita.

Sitten se oivallus: nyt pitää nauttia tästä, mitä on nyt, ja siitä muusta ehtii nauttia sitten, kun sinne palaa. Suusta puhaltuva kummallinen höyrykiehkura on ihme!

Voisimme mekin ajatella samalla tavalla? Nautitaan nyt pimeydestä ja harmaudesta, ja vain parin kuukauden päästä kevättalvisista hangista ja joka päivä lisääntyvästä valosta.

Toivottavasti emme sitten putoa samaan valitusten poteroon, missä nyt olemme. Sillä aurinko alkaa kuin alkaakin räköttää silmiin, tulee kuuma eikä illalla saa unta.

Väsyttää niin!

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi