play

Kolumni: Tässäkö tää oli – siirtymisen hetki elämän parhaasta ajasta toiseen

Helena Tahvanainen

Tässäkö tää oli – sitä olen miettinyt monet kerrat viime aikoina. Ja sitten jatkanut Arttu Wiskaria mukaillen: Levii pöydälle nyt lasten Monopoli.

Tästä päivästä alkaen on aikaa pelata pisinkin peli, ja myös voimia ja aikaa vihdoin tehdä sitä, mistä ennen ei uneksinutkaan.

Sillä tästä alkaa loma ja siitä eläke.

Nämä monen työtoverin, esimiehen, haastateltavan ja ennen kaikkea lukijan kanssa yhdessä kulkemani vuodet ovat olleet hienoja vuosia. Niiden aikana ja lomassa on soljunut melkein koko aikuiselämäni, ja monenlaisia tapahtumia ja niistä heränneitä ajatuksia olen teidän, lukijoiden, kanssa saanut jakaa. Kiitos, että niin monet ovat jaksaneet niitä lukea.

Kun viime viikkoina olen tyhjentänyt työhuonettani, olen löytänyt säästämiäni palautteita. Jotkut ovat olleet samaa mieltä kanssani, jotkut eri mieltä. Olivatpa kortit ja kirjeet olleet kumpaa sorttia tahansa, ne ovat ilahduttaneet silloin ja ilahduttivat taas uudelleen.

Erityisesti panin merkille, miten paljon vaivaa te lukijat jaksoitte takavuosina nähdä palautetta antaessanne. Ei ollut sähköpostia, ei alkuaikoina tekstiviestejäkään, vaan paperia ja kynää oli kaivettava esiin ja vielä lähdettävä postiin.

Senkin huomasin konkreettisesti, miten tämän päivän viesteille käy. Sähköpostit eivät ole säilyneet.

Silti kiitos niistäkin; kaikki olen ilolla lukenut. Työvuosien karttuessa myös negatiiviset sanat on oppinut ottamaan vastaan yhtä suurella ilolla kuin myötäsukaiset.

Kolumnien tarkoituskin on herättää ajatuksia, ja tavoite täyttyy myös ja ehkä erityisesti silloin, kun joku ärsyyntyy. Onneksi työnantaja ei ole lähtenyt niihin kelkkoihin, joissa on vaadittu irtisanomistani.

Suora yhteys elävään elämään on ollut minulle tärkeää.
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ensimmäiset kymmenen työvuotta Karjalaisessa kuluivat maa- ja metsätaloustoimittajana. Se työ oli unelmieni täyttymys, aivan niin kuin sitten näinä myöhempinä vuosikymmeninä pääkirjoitustoimittajan työ.

Minulla oli ilo saada käydä kymmenillä ja kymmenillä maa- ja metsätiloilla eri puolilla maakuntaa. Uutistyö alan yritysten sekä neuvonta- ja edunvalvontajärjestöjen sekä valtakunnan päättäjien ja ulkomaisten kontaktien kanssa oli työn toinen, antoisa puoli.

Metsäkeskuksen neuvotteluhuoneen hämärässä väsytti pienten lasten äitiä usein armottomasti kiinnostavista uutisista huolimatta, mutta sen korvasivat jokaista tiedotustilaisuutta kahvin kera ryydittäneet lämpimät karjalanpiirakat keittokinkkusiivun kanssa.

Maaseutukeskus ja MTK tarjosivat imeläpuolta, herkulliset kahvit ja pullat, kiitos niistäkin.

Kosteita, pitkiä lounaita ei aikanani enää tarjottu, lounaita kylläkin. Aikaa oli vielä 90-luvulla, vaikka jutut kyllä kirjoitettiin seuraavan päivän lehteen. Infon lomassa verkkoon kirjoittamista ei tiedetty arvatakaan.

Maalaistalojen tarjoilut olivat oma lukunsa. Tuoreet karjalanpiirakat eivät olleet poikkeuksellisista. Kahvileipää oli monta sorttia, ja vähitellen oli opeteltava juomaan kahvia, etteivät parastaan panneiden emäntien pasmat menneet sekaisin.

– Olihan meillä niitä teelippuja jossain, kuului liian usein jostain ruokakaapin perukasta hätääntynyt ääni. Pakkokupillinen kahvia on sittemmin muuttunut reippaaksi kahvin lipitykseksi.

Pääkirjoitustoimittajan työ on ollut hyvin erilaista, mutta ei yhtään ikävämpää. Pääkirjoittamisessa repertuaari on ollut laaja, mutta tukena siinä on ollut saumaton yhteistyö päätoimittajan ja kollegojen kanssa. Aiheet ja kannat on mietitty yhdessä, ja siksi pääkirjoituksia ei kirjoitetakaan nimellä.

Työn suolan ja alkuaikojen tilakäyntien korvikkeen ovat tarjonneet mielipidekirjoittajat. Suora yhteys elävään elämään on ollut minulle tärkeää, ellei välttämätöntä.

Vinkit kolumnien aiheiksi olen kokenut luottamuksen osoitukseksi. Muutaman pyynnön toteuttamatta jääminen harmittaa.

Yksi viime aikoina kovasti mietityttänyt soitto tuli jo muutama vuosi sitten sairaanhoitajalta. Hän pyysi kirjoittamaan auttavista käsistä: "Ei hoitaminen ole pelkillä käsillä tehty, siihen tarvitaan päätä ja sydäntä."

Kirjoittamatta jäi, mutta tähän nyt hyvästiksi: Ei puhuta pelkistä käsistä, vaikka niitäkin tarvitaan toki. Tekstiviestipalstallakin näkyy, mikä potilaan mieltä jää eniten lämmittämään – eivät pelkät taitavimmatkaan kädet vaan myös se kaikki muu, inhimillisyys ja lempeys. Niin kuin kaikessa elämässä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi