play

Kolumni: Toisten hätä kuuluu meille kaikille

Ulla Korkatsu

Viime päivinä ihmisten sydämiin on Facebookissa sattunut toisten ihmisten sydämettömyys. Afganistanilaiset ovat jääneet talebanien hirmuhallinnon alle ja tulevaisuus ei näytä hyvältä. Ja se kaikki näkyy meidän silmien edessä televisiosta, sanomalehdistä ja kännykästä.

Mikä lie jotkut suomalaiset kylmettänyt niin pahasti perussuomalaisten Riikka Purran johdolla, kun ajatellaan, että asia ei kuulu meille mitenkään ja meillä ei ole varaa heitä auttaa. Pahin kommentti on ollut, että miksi auttaa edes muutamia, kun se ei vaikuta mitään.

Monien on ollut todella vaikea lukea tuollaisia kommentteja. Ei kuulu meille? Me ihmiset satumme elämään samalla maapallolla ja olemme saman universumin asukkaita, niin minkä ihmeen takia meille ei kuulu toisten hätä.

Tämä aika näkyy olevan itsekkäiden ja röyhkeiden ihmisten aikaa. Herkimmät ja toisista välittävät ihmiset jäävät jalkoihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Onneksi suomalaisetkin sotilaat lähtivät Kabulin lentokentälle suojaamaan evakuointia. Aika pysäyttävä kuva levisi somessa, missä suomalainen sotilas kantoi pientä poikaa sylissään.

Suomessa on ollut 80 vuotta sitten suuri siirtolaisongelma, jonka se hoiti suhteellisen hyvin. Puoli miljoonaa karjalaista saivat uuden asuinpaikan. Jos silloin olisi ollut Facebook, niin olisi sama huuto ollut, että meillä ei ole varaa auttaa karjalaisia, eikä kuulu meille muutenkaan heidän asiansa. Kyllähän paikkakuntalaiset ovat kasvotusten näyttäneet, etteivät hyväksy siirtolaisten syöpäläisiä. Moni sai kuulla, että olisitte pysyneet siellä. Juukalainen Kaarina Wickström on antanut hyvän vastauksen: Ei varmasti olisi tultu, jos ei olisi ollut pakko. Ja jos sinne olisi jääty, niin olisi varmasti saatu lotsku otsah eli ammus otsaan. Sen takia ihmettelen sitäkin, miten monet karjalaiset ovat nykyään samaa mieltä pakolaisista, että ei ole meidän asia.

Sota on itkua, kurjuutta, kuolemaa, kidutusta, traumoja loppuiäksi ja perheiden hajoamista.

Isän 20 henkinen perhe jakautui talvisodan alussa kahtia. Isän vanhemmat ja kymmenen muuta lasta vietiin Siperiaan Interposolkan vankileiriltä. Kolmeksi kuukaudeksi Korkatsut jäivät sodan keskelle Suojärven Valeinkylään omaan taloon mottiin. Mummo oli joka ilta kasannut perheen nukkumaan samaan ikoninurkkaan, jos pommi iskee taloon, niin menee kaikki kerralla. Isä ja neljä muuta vanhempina lapsina pääsivät Suomeen evakkoon ja vanhin veli olikin jo itse sotimassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sota oli 80 vuotta sitten, mutta niitä traumoja jälkipolvet parantelevat lopun ikäänsä. Sodan kokeneet ihmiset eivät olleet herttaisia isiä ja äitejä. Yleensä pirut omasta nahkasta ajettiin lapsiin, alkoholi on myös ollut suuressa osassa. Näitä piruja minäkin vielä ajan itsestäni pois tällä kirjoituksella.

Isä näki muut elossa olevat perheenjäsenet vasta 50 vuoden jälkeen, kun rajat Venäjälle avautuivat. Heitä autettiin silloin, niin paljon kuin pystyttiin.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi