play

Kolumni: Yle radio 1:llä soi nykyään severipop, mitä ei voi ymmärtää

Kimmo Nevalainen

Näin konservatiivina olen huolestunut Yle radio 1:n ohjelmistopolitiikasta.

En minä siitä huoli, jos keskusteluohjelmissa silloin tällöin sateenkaarilippua liehutellaankin. Noin pääsääntöisesti keskusteluohjelmat ovat hyvässä kuosissa.

Esimerkiksi Tiedeykköstä kuunnellessa tajuaa ainakin sen, että ympäröivästä maailmasta ymmärtää todella vähän. Ei se silti elämästä vähempää tee.

Ei, olen huolestunut ykkösen musiikkiohjelmista. Soiko aamuisin Muistojen bulevardissa Doris Dayn Que Sera Sera? Ei soi, sen sijaan sieltä saattaa kuulua The Allman Brothers Bandin Jessica tai Eaglesin Hotel California. Sähkökitarat siis rämisevät Ykkösellä heti aamuyhdeksän jälkeen! Onko siinä tolkkua, kysyn ja vastaan, että ei ole.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ja entäpä sitten Timantteja ja ruostetta, joka on kavalasti hiipinyt Ykkösen iltapäivälle puoli kuuden kieppeille. Siellä soivat Steely Dan, Cheryl Crow, Townes van Zandt, Joni Mitchell ja Bob Marley.

Musiikkivalinnoillaan Yle sekoittaa Radio Suomen ja Yle radio 1:n ohjelmistoprofiileja toisiinsa, enkä ymmärrä miksi. Siksikö, että Ykköselle saataisiin muutama kuulija enemmän, jos sieltä sattuisikin tulemaan severimusaa.

Yle soittaa nimittäin nykyään Ykkösellä paljon sellaista musiikkia, jota ihmiset voisivat kysellä Kadonneen levyn metsästäjissä, joka on muuttunut osittain yleisluonteiseksi toiveohjelmaksi.

Sen sijaan Pasi Hiihtolan Euroopan valot on Ykkösellä kunnon ohjelma oikealla paikalla. Se esittelee musaa, johon ei juuri muualla törmää. Kun maanantaisin työpäivän päälle sen kuuntelee, tulee ryhdikäs olo, että nyt on startattu taas viikko onnistuneesti käyntiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ja toki Ykköseltä löytyvät muun muassa Risto Nordell ja Eeva Tigerstedt, joita on aina ilo kuunnella.

Etäilyn myötä radiota on tullut päivisin kuunneltua enemmän kuin normaaliaikaan. Työhuoneessa ei voi oikein klassista soittaa, ettei häiritse muita eikä kuulokkeitakaan jaksa aina pitää korvilla.

Tosin kuunnella voi olla hieman liioiteltu sana, pikemminkin Ykkönen hymisee taustalla hissukseen. Säännöllisesti, joskin harvakseltaan käy niin, että kun jossain klasariohjelmassa soi trumpetti, sitä havahtuu, että Harjannehan se siellä. Vaskiviikon taiteellinen johtaja Jouko Harjanne siis. Usein pianisti Kari Hännisen kanssa, kun he ovat Ylelle kantanauhoja tehneet.

1970-luvulla Ylen rinnakkaisohjelmassa oli sellainen ohjelma kuin Viikon pop-LP. Joulukuussa 1974 piti esitellä Albert Järvisen ensimmäinen soololevy Ride on. Ohjelma-aika meni, ja kanavalla pauhasi jokin raskas klassinen musiikki. Ärsytti. Sittemmin selvisi, että Sylvi Kekkonen oli kuollut, eikä silloin tohdittu soittaa kitararokkia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

No, nyt kun elämme näitä aikoja, eiköhän Muistojen bulevardilta kuulu joku aamu Järvisen coverversio Little Featin Teenage Nervous Breakdownista niin, että kahvi läikkyy kupin reunan yli.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi