Kolumni: On aika valottaa tulevan arvojohtajamme paikkaa halajavien arvoja ja linjaa
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinaiseen vaalipäivään on tästä viikonlopusta aikaa enää 22 viikkoa. Ennakkoäänestämisen alkuun on parisen viikkoa tätä vähemmän.
Aika alkaa käydä siis vähiin uusien ehdokkaiden tulla kisaan sekä voittavien ilmiöiden syntyä.
Torstaina julkistettu Iltalehden presidenttikysely oli ensimmäinen aitoa äänestystilannetta kuvaava gallup tilanteessa, jossa pääehdokkaiden nimet ovat selvillä. Sitä edeltävät kyselyt ovat olleet lähinnä ehdokkaiden yleistä hyväksyttävyyttä mittaavia suosiokyselyjä, joissa on voinut nimetä useita ehdokkaita.
Aiemmista kyselyistä saatettiin päätellä, että suurta osaa ehdokkaista arvostetaan yli puoluerajojen sekä ilman sarvia ja hampaita. Ehdokasjoukko onkin laadukas, todellista ulkopoliittisen osaamisen raskasta sarjaa.
Iltalehden kysely varmisti myös sen, että Pekka Haavisto (vihr.) on yhä tässä vaiheessa ja todelliseen kisaan lähdettäessä ehdokkaista suosituin. Haavistolle antaa etumatkaa hänen taustansa edellisissä kaksissa presidentinvaaleissa voittaneen Sauli Niinistön jälkeisenä vaalien selvänä kakkosena.
Haaviston ilmoitti suosikikseen Iltalehden kyselyssä 32 prosenttia vastanneista. Toiseksi on noussut ohi Rehnin ja Mika Aaltolan (sit.) kokoomuksen ehdokkaaksi asettuva Alexander Stubb 19 prosentin kannatuksella. Aaltola sai kyselyssä 12 ja Rehn 10 prosentin kannatusosuuden.
Stubbin nousu näin selvästi toiseksi on yllätys.
Tänä viikonloppuna Joensuussa puoluekokoukseensa kokoontuneet kristillisdemokraatit tekevät odotetun ratkaisunsa ja nimeävät puolueensa puheenjohtajan, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin presidenttiehdokkaakseen.
Tämän ratkaisun jälkeen eduskuntapuolueista enää RKP:n presidenttiehdokasasia on vielä avoin, vaikka näissä vaaleissa usea ehdokas onkin valitsijayhdistyksen eikä puolueensa ehdokas eivätkä kaikki puolueetkaan ole vielä muodollisesti nimenneet ehdokkaitaan.
Lapinlahtelaisen Essayahin ja alun perin mikkeliläisen Olli Rehnin (kesk.) myötä itäsuomalaisia presidenttiehdokkaita on kaksi.
Pohjoiskarjalaisen ehdokkaan puuttuminen tästäkin presidenttikisasta on harmi, koska sellainenhan olisi luonnollisesti ylivertainen – ainakin näin Pohjois-Karjalan maakuntapäivän tunnelmissa ja tätä verkkareissa kirjoittaessani.
SDP:n todennäköisen ehdokkaan Jutta Urpilaisen puoliso Juha Mustonen on sentään taustaltaan pohjoiskarjalainen; hän oli kokoomuksen kunnanvaltuutettu Kontiolahdella 1990-luvulla eikä siis suinkaan sama mies kuin täyskaimansa, sydänlääkäri ja aluehallituksen puheenjohtaja Juha Mustonen (kesk.).
Stubbin nousu näin selvästi toiseksi on yllätys. Ilmeisesti kokoomuksessa oli hyvällä oraalla ryhmittyminen oman ehdokkaan taakse, kunhan asia saatiin sisäisten otattelujen jälkeen selväksi.
Vastaavasti Jussi Halla-ahon (ps.) jääminen 9 prosenttiin ja kyselyn viidenneksi on niin ikään yllätys. Ilmeisesti perussuomalaistenkin kannattajakunnassa nähdään laajalti presidentti ennemmin kansakuntaa kokoavana arvojohtajana kuin leimallisesti oman puolueen agendaa ja etua ajavana puoluepoliitikkona.
Tämä on kuitenkin vasta asemaanajovaihe myös äänestäjillä. Kun ehdokasjoukko nyt on saatu selville, alkaa vasta lähikuukausina näkyä, mihin suuntaan asetelma kääntyy, jos se on kääntyäkseen.
Ehdokkaiden persoonaan käyvän tarkastelun sijaan nyt alkaa olla oikea aika median ryhtyä valottamaan arvojohtajaksi pyrkivien ehdokkaiden arvomaailmaa sekä heidän ulkopoliittista ajatteluaan – ja nimenomaan myös vanhoja kaivellen, koska sellainen on taustoittavaa laatujournalismia eikä mitään poliittista ajojahtia.
Ehdokkaat eivät ole tältä osin samasta puusta, eikä kyse ole aina vain suhtautumisesta maahanmuuttoon ja vähemmistöihin. On esimerkiksi mielenkiintoista saada pian tietää, kannattavatko he nykyisen presidentin Niinistön tavoin eutanasiaa.
Ulkopolitiikan johtajina etenkin Haavisto eroaa muista pääehdokkaista enemmän YK:ta, kehittyviä maita ja globaalien ongelmien ratkaisuja painottavaan sekä Niinistön edeltäjän Tarja Halosen edustaman ajattelun suuntaan siinä missä muut heistä edustavat enemmän Eurooppaan ja suurvaltasuhteisiin keskittyvää niinistöläistä linjaa.
Toivotan vielä kaikille liikuttavan hyvää Pohjois-Karjalan maakuntapäivää!
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi