play

Kolumni: Vuoden 2022 hyvät ja huonot uutiset

Elisa Muhonen

Mitä sinulle jäi käteen vuodesta 2022? Oliko se mullistusten vuosi, jolloin elämässäsi tapahtui suuria asioita, vai pikemminkin mitäänsanomaton ajanjakso, joka ei herättänyt sen suurempia tunteita? Vai kenties jotain siltä väliltä?

Veikkaan, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan tulee useimmilla ensimmäisenä mieleen edeltäneestä vuodesta. Toki energiakriisin iskeydyttyä myös sähkön korkeasta hinnasta on kehkeytynyt vuoden aikana small talkiin oikein käypä aihe. Eikä pidä unohtaa globaalin talouskasvun aiheuttamaa bensan kohonnutta hintaa, mikä on onneksi kuitenkin jo laskemaan päin.

Onko viime vuonna tapahtunut mitään sellaista, mikä antaisi syyn nousta aamuisin vuoteesta?

Pari vuotta sitten koronapandemian pyörteissä uutisoitiin, että tautitilanne helpottaisi todennäköisesti kesällä 2022. Silloin tuntui, että taudin deadlineen olisi ikuisuus aikaa ja elämä olisi tästä eteenpäin pelkkää maskin käyttöä, käsien desinfioimista ja turvavälien pitämistä.

Nyt, kun katson aikaa taaksepäin, olen onnekseni saanut huomata, että pahin riesa on jo menneen talven lumia. Vaikka virus todennäköisesti jää elämään maapallolle, ei se enää sulje maailman ovia samalla tavalla kuin pahimpien epidemiapiikkien aikaan.

Olihan niitä hyviä uutisia muitakin. Esimerkiksi Briteissä uuden syöpähoidon kokeet tarjosivat lupaavia tuloksia, USA:ssa hyväksyttiin tasa-arvoinen avioliittolaki ja NASA:n ensimmäinen kuulento onnistui.

Kotimaassa puolestaan esimerkiksi työllisyysaste nousi 74,7 prosenttiin, translain uudistus eteni eduskuntaan ja Kalle Rovanperä voitti rallin maailmanmestaruuden. Sekin hymyilytti, että Kennelliitto nimitti viime vuonna 28 uutta Sankarikoiraa.

Jokaisella on toivottavasti myös henkilökohtaisia onnistumisia ja saavutuksiaan, joita he ovat saaneet kokea viime vuoden aikana. Esimerkiksi minulle yksi ilonaihe oli pääsy unelmieni kouluun, josta olen kiitollinen tänäkin päivänä. Myös työelämässä olen saavuttanut asioita, joista vuosi sitten vain unelmoin.

Vaikka välillä tuntuu, että globaalilla tasolla hyvien uutisien löytäminen on yhtä vaivatonta kuin neulan etsiminen heinäsuovasta, voivat onneksi arjessa tapahtuneet suuret ja pienet onnenkantamoiset tuoda valoa ja lohtua näihin epävarmoihin aikoihin.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi