play

Kolumni: Tänä suvena tekisi meille hyvää opetella sanomaan taas joskus myös kyllä

Pasi Koivumaa

Arvovaltainen joukko demarivaikuttajia kehottaa puoluettaan hylkäämään hallituksen esityksen niin sanotuksi käännytyslaiksi. Kannanoton takana ovat muun muassa entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ja toinen entinen pitkäaikainen kansanedustaja Liisa Jaakonsaari.

Vaikutusvaltaisten demariveteraanipoliitikkojen vetoomus osuu vaarallisella tavalla maaliin, sillä eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön tarvitsema poikkeuslaki vaatii valtaosan myös oppositiopuolueista taakseen.

Pääoppositiopuolue SDP on ratkaisijan paikalla.

SDP:n eduskuntaryhmä on nyt myös altis näille vaikutusyrityksille, sillä se on jo kysymyksessä hajautunut eivätkä puoluejohtaja Antti Lindtman ja ryhmyri Tytti Tuppurainen tunnu saavan joukkoa komentoonsa. Eurovaalitkin olivat nolaus SDP:lle ja sen pitäisi nostaa profiiliaan.

Profiilinnosto ei koskaan tarkoita asioiden edistämistä vaan vastustamista.

SDP:stä ja kokoomuksesta on tullut ei-puolueita.

Ei, ei ja ei. Käännytyslaki on kaikkea muuta kuin ongelmaton, mutta poikkeuslaki tarvittaisiin sotaa käyvää Venäjää vastaan.

Eduskunnassa on tukku muitakin välttämättömiä keskeneräisiä asioita, muun muassa Suomen ja Yhdysvaltain välinen DCA-sopimus, jotka tarvitsisivat myös opposition tukea ja joiden eteneminen on myös vaarassa.

Toimivassa demokratiassa opposition toki kuuluukin hakea vaihtoehtoja ja hanakasti vastustaakin, mutta enemmän oireellista on se, että hallituksen viimeaikaisista esityksistäkin on vaikea löytää jotakin merkityksellistä hanketta, jota myös jokin hallituspuolueista ei vastustaisi.

Entäpä sitten EU? On sitten kyse luonnon monimuotoisuuden varjelemisesta ennallistamalla, yhteisvelasta vihreän siirtymän tuovan kasvun ruokkimiseksi tai välttämättömästä Ukrainan aseavusta, Suomikin osaa selkärankareaktionaan vastustaa edes vähän ihan kaikkea yhteiseurooppalaista.

Vaikka EU on me, myös Suomi on ulkoistanut sen vastustettavaksi tai vain välttämättömäksi pahaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Populismin nousun syynä ei ole yksin populistipuolueiden tapa mustavalkoistaa, luoda vastakkainasettelua ja vastustaa. Sen syynä on yhtä lailla se, että perinteiset puolueemme eivät enää edistä yhdessä tai edes yksin kehitystä eteenpäin vieviä uusia ideoitaan.

Sellaisia kun ei ole. Tai sanokaa toki edes yksi esimerkki viime ajoilta.

Myös SDP:stä ja kokoomuksesta on tullut paljon enemmän ei- kuin kyllä-puolueita.

Toki populistipuolueet ovat siinä mestareita, mutta ei kaiken vastustamiseen Suomessakaan enää persuja tarvita.

Myös mediaan kohdistuu nyt aiempaa enemmän ei-vaatimuksia.

Myös mediaan kohdistuu nyt huomattavan paljon aiempaa enemmän ei-vaatimuksia kuin kyllä-kannustusta. Ei saisi kirjoittaa, ei saisi sanoa, eikä "vääriä" mielipiteitä saisi julkaista.

Tätä palautetta tulee toimituksiin yhä enemmän olevinaan ihan tolkullisilta, sivistyneiltä ihmisiltä. Ikään kuin moniarvoinen keskustelu ei olisi enää edistystä ja avoimuus demokratiamme elinehto.

Tekisi hyvää meille kaikille paitsi panna Suomen suvessa kännykät ja ainakin some kiinni myös opetella taas joskus sanomaan myös kyllä, jollei nyt heti itse asialle niin ainakin sen kuuntelemiselle.

Ihan rauhassa ja tuohtumatta, syvään hengittäen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi