play

Vieraskolumni: Ilmastonmuutokseen on sopeuduttava

Simo Tiainen

Euroopan komissio julkaisi alkuvuodesta uuden Ilmastokestävä Eurooppa -strategian ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Lähtökohtana on se, että ilmastonmuutosta on hillittävä, mutta on myös pystyttävä sopeutumaan siihen, mitä emme voi ehkäistä.

Edes kaikkien kasvihuonepäästöjen pysäyttäminenkään ei estäisi jo syntymässä olevia ilmastovaikutuksia.

Aktiivisella ilmastopolitiikalla, johon EU on vahvasti sitoutunut, ja kansainvälisillä sitoumuksilla on mahdollista saavuttaa tuloksia ja yltää tulevina vuosikymmeninä hiilineutraaliuteen, mutta siinäkin tapauksessa tarvitaan huomattavia sopeutumistoimia.

EU:n sopeutumisstrategia ilmastonmuutokseen on laaja kokonaisuus ja toimintaohjelma erityisesti komission omille tuleville toimille. Jäsenmaat ovat jatkossakin tärkeimmät toimenpiteiden toteuttajat, mutta tuekseen ne tarvitsevat kunnianhimoisia ja ennakoivampia EU-tason toimia.

Sopeutumistoimet edellyttävät kaikkien hallintotasojen ja koko yhteiskunnan toimia. Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä on keskeinen merkitys.

Komissio korostaa sitä, että ilmastonmuutoksen vaikutuksilla on yleensä vahva valtioiden rajat ylittävä ulottuvuus, jolla on EU-tason ja kansainvälisen tason vaikutuksia. Kansainvälinen ulottuvuus onkin vahvalla sijalla EU:n strategiassa.

Komissio korostaa myös sitä, että tietämystä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sopeutumisratkaisuista on parannettava. Oikealla tiedolla voidaan lievittää epävarmuutta ja tehostaa sopeutumissuunnittelua ja ilmastoriskien arviointia. On tärkeää, että sopeutumisen seurannassa, arvioinnissa ja raportoinnissa pystyttäisiin käyttämään yhdenmukaisia standardeja ja indikaattoreita.

Tietoaukkoja EU aikoo paikata Horisontti Eurooppa -tutkimusohjelmalla sekä muun muassa Digitaalinen Eurooppa- ja Copernicus-ohjelmilla.

Kuivuus ja veteen liittyvät asiat ovat vahvalla sijalla EU:n sopeutumisstrategiassa. Vesi on monen talouden alan, ei vähiten ruuan tuotannon, peruskivi, ja puhtaan veden saatavuus kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Ilmastokestävyyden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että makeaa vettä on saatavilla kestävällä tavalla.

Komissio nostaa perustellusti esille myös viljelijöiden ja maankäyttäjien, kuten metsänomistajien, keskeisen roolin ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Ilmastonmuutos käynnistää suuria muutoksia kasvillisuudessa, ekosysteemeissä sekä metsä- ja maatalousmaassa.

Viimeistelemme parhaillaan Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa omaa lausuntoamme EU:n ilmastonmuutokseen sopeutumisstrategiaan.

Toteamme lausunnossamme, että maa- ja metsätalous ja kalastus kuuluvat aloihin, joilla toimiviin yrityksiin ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat kaikkein suorimmin. Samalla nämä alat edistävät osaltaan sopeutumisratkaisuja, hiilen sitomista ja elintarviketurvaa.

Intensiivistä tutkimusta ja innovointia, jotka ovat keskeisellä sijalla ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, onkin kohdistettava erityisesti luontoon pohjautuviin biotalousaloihin.

simo.tiainen@mtk.fi

Kirjoittaja on johtaja MTK:ssa sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi