play

Vieraskolumni: Tämän päivän Mertsille töitä

Karjalainen

Veikko Huovisen romaanissa Koirankynnen leikkaaja päähenkilö on sodassa vammautunut nuori mies, Mertsi Vepsäläinen. Hän oli apulaisena kirvesmies Ville Kuosmasella kansakoulun asuntolaa korjaamassa. Savotan aputöissä Mertsi pärjäsi hyväntahtoisen sotakaverinsa Eetvi Mannisen suojeluksessa.

Sopivia työtehtäviä hyvin erilaisista syistä osatyökykyisille löytyy nyky-yhteiskunnasta vähemmän. Yksilöiden erilainen kyvykkyys on vaikea huomioida prosessien, tietotekniikan ja tuottavuustavoitteiden yhtenäistämässä työelämässä.

Valtion työ- ja elinkeinopalvelujen lisäksi kunnat, järjestöt ja yksityishenkilöt auttavat osatyökykyisiä työntekijöitä työllistymään. Työnantajat voivat työllistää erityistä tukea tarvitsevia nytkin. Näin oli tehnyt maakunnan osuuskauppa räätälöimällä sopivan tehtävän ja työllistäessään joensuulaisen Tomi Parkkosen (Karjalainen, 15.8.).

Pääministeri Sanna Marinin hallitus toteuttaa osatyökykyisille suunnatun työkykyohjelman. Tavoitteena on helpottaa osatyökykyisten työllistymistä. Yksi lupaava toimenpide on Ruotsissa osatyökykyisiä työllistävän Samhall-yhtiön toteuttaminen myös Suomessa. Samhall on 23 000 työntekijällään Ruotsin suurin työnantaja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan, että Suomeen perustetaan uusi, valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö. Yhtiön toimialana olisi työllistää haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia osatyökykyisiä.

Perustettava osakeyhtiö työllistäisi työhön halukkaita työttömiä työnhakijoita, joiden mahdollisuudet työn saamiseen ovat olennaisesti vähentyneet sairauden tai vamman vuoksi. Tätä ennen on kokeiltava kaikki muut keinot ja palvelut työllistyä.

Yhtiön palvelutoiminto varmistaisi työllistettävien julkisten palveluiden saamisen. Liiketoiminta puolestaan työllistäisi. Liiketoiminnan asiakkaina olisivat yritykset, kunnat, valtion virastot ja liikelaitokset. Lopullisena tavoitteena on edelleen avoimille työmarkkinoille siirtyminen. Toivottavasti kilpailuoikeudelliset kysymykset eivät muodostu hyvän asian esteeksi.

Tällä inhimillisesti katsoen merkittävällä Välittäjä Oy:llä ei ratkaistaisi pitkäaikaistyöttömyyden ongelmaa, puhumattakaan osaavan työvoiman saatavuudesta, kuin pieneltä osin. Potentiaalinen kohdejoukko on reilut 20 000 ihmistä. Arvioitu työllisyysvaikutus on maltilliset 1 000 työllistä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maailman koiran puraiseman Mertsin haave Sakke-koiran kynnenleikkauksesta ei mennyt toiveiden mukaisesti. Perustettavasta yhtiöstä voi tulla työnantaja, jonka kautta monen ihmisen haaveet työelämästä toteutuvat.

Syrjäytyminen ei puraise ja kaikkien halukkaiden työpanos saadaan käyttöön.

ari.niiranen@ely-keskus.fi

Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan ely-keskuksen ylijohtaja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi