play

Kolumni: Naama turvoksissakin hoitoon päässeellä on voittajaolo

Marita Jalkanen

Viimeisimmän vuoden aikana olen istuskellut erinäisissä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon odotushuoneissa enemmän kuin viime vuosina yhteensä.

Vuosi sitten joulun aika meni tärviölle viikkoja kestäneessä vatsakivussa. Syyllinen löytyi hetimiten mutta hoideltiin pois päiväjärjestyksestä leikkaussalissa lokakuun lopussa.

Muistona on kolme arpea vatsassa mutta kiitos kirurgin, nyt uskaltaa jo ajatella ulkomaita. Jos vaiva olisi leikkausta odotellessa äitynyt akuutiksi, ei olisi ollut kivaa jossakin vinkuintian perukalla.

Viikko ennen joulua vietin kaksi päivää Tikkamäellä nauttimassa antibiootteja suoraan suoneen.

Tämä viimeisin oli vähän akuutimpi keikka. Akuutiksi räjähtänyt olisi ehkä pystytty aikanaan toimien hoitamaan tableteilla, mutta nyt kävi tyypilliset.

Varhaisesta aamusta huolimatta työterveysasemalle ei löytynyt samalle päivälle enää yhtään lääkärinaikaa. Lääkityksen aloitus viivästyi, eivätkä kotikonstit ehtineet enää tepsiä.

Vuorokauden päästä olin jonottamassa puoli naamaa turvoksissa erikoissairaanhoidon kuormitettuun päivystykseen.

Toisin kuin keskustelupalstojen viisauksista voisi päätellä, ratkaisu julkisen terveydenhuollon pullonkauloihin ja päivystyksen tuntikausien jonotuksiin ei näytä olevan se, että päästään rahalla kädenkäänteessä yksityiselle vastaanotolle.

Yhtä nirkosessa näyttävät olevan vastaanottoajat sielläkin. Ainakin tässä tapauksessa ja vuodenvaihteen juhlakauden lähestyessä, kun keskellä arkipäivää olin ison odotusaulan ani harvoja asiakkaita.

Hoitoketjujen toimivuudesta on puhuttu paljon mutta ilman käänteentekeviä ratkaisuja.

Jos ketjun alkupää toimisi jouhevasti ja oikea-aikaisesti, saisi vasteen vaivaan ennen kuin se muuttuu akuutiksi, eikä tarvitsisi pakkautua Tikkamäen päivystyssumppuun.

Päivystyksen sumpussa odotellessa puolestaan olisi kiva, jos voitaisiin jollakin tapaa tiedottaa, mitä tuleman pitää. Pitääkö odottaa kaksi vai viisi tuntia, että tietää varata evästä. Ei se ehkä nykytekniikoilla olisi rakettitiedettä.

Koputan puuta. Josko seuraava joulu sujuu ilman hämminkejä. Ei siellä Tikkamäellä ihan mielikseen ramppaa, vaikka lääkärin oven käydessä tulee voittajaolo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi