Lauantai, 25.11.2017 
Kaija, Kaisa, Katri
Kolumni

Sporttirotta pesee sohvaperunarotan fiksuudessa

  • Kari Kontkanen
Maailman parhaimmasta, halvimmasta, tehokkaimmasta ja lähes kaikkien saatavilla olevasta, ihmiselle erittäin luontaisesta, kokonaisvaltaisesta, kaikkeen hyvinvointiimme vaikuttavasta lääkkeestä on Karjalaisessakin, myös tällä palstalla, kirjoitettu paljon.

He, joille liikunnasta kirjoittaminen aiheuttaa näppylöitä, hengenahdistusta tai kylmää hikeä otsalle, voivat lopettaa lukemisen tähän. Heille tieto voi lisätä tuskaa siitä, että sittenkin ehkä pitäisi tehdä jotakin. Se tuska voi lisätä ahdistusta, mutta ahdistusta - konkreettistakin - lisää sohvaperunanakin makaaminen.

Liikunnan terveysvaikutukset lienevät kiistattomat, vaikka liikunnan suorista vaikutuksista ja syyn ja seurauksen suhteista ihmisen sairauksilta suojautumiseen ei tutkijoilla vieläkään ole aivan aukotonta näyttöä. Monet hyväkuntoiset kun ovat jostain syystä myös tavallista terveempiä, sosiaalisempia ja elämäniloisempia kuin ihmiset keskimäärin. Luoko hyvä kunto siis positiivista mieltä vai sittenkin päinvastoin.

En ole ollut kovin kova liikkumaan, vaikka hikeen rääkkääminen ei ole sekään vierasta. Ikävuosien kertymisen myötä kiinnostus omasta kunnosta huolehtimiseen on kuitenkin lisääntynyt. Hyvä niin, sillä koko ajan tutkimuksista tulee uutta tietoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa liikkumatonta itseään niskasta kiinni.

Subjektiivisten tuntemusteni olen antanut itselleni kertoa, miten lievästi ylipainoinen, polvia aristava minäni saa elämäänsä positiivista virettä hiihtolenkistä, maastopyörälenkistä tai pelkästään kuntopyörää television edessä polkien ja samalla kokoillan elokuvasta tai koripallomatsista nauttien.

Pahaa sanottavaa ei ole niin sanotusta hyötyliikunnastakaan. Jotain siitä todisti viikonloppuna puusavotassa mukana ollut aktiivisuusrannekekin. Parituntinen moottorisahan kanssa syvässä lumessa polttopuita pätkiessä ja kirveellä halkoessa ilmoitti rannekkeen taululla päivän liikuntatavoitteen ylittyneen yli 200-prosenttisesti.

Kaikella tällä liikkumisella on itsekäs tarkoitus, mistä mahdollisesti onnistuessani myös yhteiskunta kiittää. On nimittäin olemassa näyttöä siitä, että verenkiertoelimistön ja lihasten kunnon lisäksi hyvä aerobinen kunto vaikuttaa myönteisesti myös aivoihin. Niin Alzheimerin tauti, Parkinsonin tauti kuin MS-tautikin iskevät hyväkuntoiseen huonokuntoista harvemmin.

Tätä ikääntyvää Suomea kovasti kiinnostavaa liikunta- ja terveysaihetta tutkitaan Jyväskylän yliopiston aivotutkimuskeskuksessa. Siellä kovakuntoiset sporttirotat ovat osoittautuneet löhöilleitä sohvaperunarottia fiksummiksi, ehkä filmaattisemmiksikin (Yle Uutiset, 14.3.). Älkääkä naurako! Fysiologisessa tutkimuksessa rotat ovat varsin lähellä ihmistä.

Liikunta on hyvä lääke. Ei aina vaivaan, mutta monesti estämään vaivojen tulon. Lääkkeen tapaan liikuntaakin pitää nauttia kohtuudella. Viisaat sanovat monen liikuntaan hurahtaneen unohtavan tänä päivänä levon. Ei pitäisi. Liikunnan lisäksi myös lepo tekee hyvää aivoille.