Maanantai, 20.11.2017 
Jalmari, Jari
Kolumni

Kummisedällä on nyt työ huomioida kaikki lapsensa

  • Veikko Huotari
Euroopan unioni on kriisissä, siitä ei pääse enää mihinkään. EU-kriittinen liikehdintä on nousussa eri puolilla Eurooppaa, vaikka valtapuolueen Hollannin vaaleissa saama torjuntavoitto olikin ainakin kaltaisilleni, EU:hun periaatteessa positiivisesti suhtautuville valonpilkahdus pilvisessä keväässä.

Kriisissä ei ole kyse vain siitä, että jotkin yksittäiset ryhmittymät eri maissa ovat nousseet kritisoimaan esimerkiksi maahanmuuttoa.

Nämä ryhmät voidaan nähdä kansallisina ukkosenjohdattimina, joihin nyt kanavoituu yleinen tyytymättömyys EU:ta kohtaan. Näkisin, että suurta merkitystä ei välttämättä ole edes sillä, edustavatko ne oikeisto- vai vasemmistopolitiikkaa, toki patrioottinen oma maa ensin -ajattelu nyt vain istuu hyvin oikeistopopulistiseen kielenkäyttöön.

EU-kummisetä on jäänyt etäiseksi monille lapsilleen, kaukaiseksi byrokraatiksi, josta on italialaistyyppinen keskusteleva perheyhteys kaukana.

Ei ole ihme, että osa EU-kansalaisista kokee itsensä ja maansa ulkopuolisiksi maksumiehiksi, ja mikä olisikaan parempi maaperä tyytymättömyydelle.

Toki kapinoinnissa on mukana henkeä nostattavaa ilmakuplaa, kuten populistisessa liikehdinnässä usein on.

Esimerkiksi Puolassa, jossa oikeistopopulistinen Laki ja oikeus -puolue on ratsastanut maahanmuuttokritiikillä ja EU-vastaisuudella, maahanmuutto ei lopulta ole mikään valtaisa ongelma. Vähemmistöt ovat kotiutuneet vuosien mittaan hyvin, ja maahanmuuton tilannetta pidetään yleisesti hyvänä.

Määrätietoisia otteita käyttävä karismaattinen johtaja saa kuitenkin usein joukon mukaansa. Mielipiteet maahanmuuttoa kohtaan ovat Puolassa muuttuneet nopeasti hyvin kriittisiksi. Kyse on siis ainakin osin virtuaaliongelmasta.

Oikeistopoliittisten liikkeiden nousussa ei ole kyse vain yksittäisten maiden sisäisestä kipuilusta, vaan ne synnyttävät myös jatkoa toisilleen, kuten on käynyt brexitin, Donald Trumpin valinnan ja Ranskassa nyt vahvoilla olevan Marine Le Penin tapauksissa. Näiden kaikkien takana on samanlaista turhautumista, samanlaista kritiikkiä.

Koska liikkeiden suosio ruokkii toisiaan, ovat monet oikeistopopulistipuolueet vastaavasti olleet varsin hiljaa Hollannin heille epämieluisasta vaalituloksesta.

No, mitä Euroopassasitten tulevina vuosina tapahtuu? Siihen on mahdotonta antaa pätevää vastausta, mutta esimerkiksi runsaan kuukauden kuluttua pidettävät Ranskan presidentinvaalit näyttävät hieman suuntaa. Jos Ranskassa Le Penin menestys jää torsoksi, voi tilanne hyvinkin tasaantua ainakin hetkellisesti.

Puolan kaltaiselle oikeistokonservativismille taas voi olla eväitä vielä muuallakin, etenkin ortodoksisessa Itä-Euroopassa.

Selvää on vain se, että unioni tulee lähivuosina saamaan kylkeensä haavoja ja mustelmia. Miten se niistä selviää, riippuu paljon unionista itsestään.

Siitä, kuinka kummisetä jatkossa kuuntelee jäsenmaitaan, kuinka vakavasti se lopulta ottaa lapsiltaan tulevat viestit. EU:n on päästävä lähemmäs jäsenmaitaan ja osoitettava Euroopassa aitoa johtajuutta.