Perjantai, 23.6.2017 
Aatu, Aatto, Aadolf
Kolumni

Ylen johtoporras ei voi sivuuttaa viime päivien kritiikkiä

  • Jyrki Utriainen

Professori Olli Mäenpään maanantaina julkistettu Yle-raportti sisälsi kovaa kritiikkiä uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtamista kohtaan. Yle-kohun nostattaneen Terrafame-uutisoinnin osalta Mäenpää päätyy samalle kannalle kuin Julkisen sanan neuvosto aiemmin: uutisjournalismin johtaminen taipui pääministeri Juha Sipilän (kesk.) painostukseen. JSN antoi langettavan päätöksen Ylelle uutisointia koskeneesta kantelusta.

Tämä langettava päätös aiheutti Ylessä kummallisen episodin, jonka Mäenpääkin nostaa esille. Langettavaa päätöstä suorastaan vähäteltiin. Yle korosti päätöksen syntyneen täpärästi ja puolusteli tekemisiään. Miksi seliteltiin? Miksi vähäteltiin? Eikö olisi voitu vain katsoa reilusti peiliin ja tunnustaa tosiasiat?

Selvitysmies Mäenpää kiinnittää huomiota myös siihen, että kun vastuukysymyksissä keskitytään rikosoikeudelliseen vastuuseen, varovaisuus lisääntyy. Mäenpää perää Yleltä rohkeutta ja korostaa Ylen roolia vallan vahtikoirana.

Virheiden välttäminen on sisäänkirjoitettuna toimittajan geeneissä. Ylellä varovaisuus ja virheiden pelko on noussut viime vuosina omalle tasolleen, jos kuuntelee kentän väkeä - tai eilen tiistaina julkaistun Ylegate-paljastuskirjan tekijöitä, jotka olivat Terrafame-uutisoinnin keskiössä.

Ylessä on kyllä kuulutettu rohkeutta ja riskejäkin. Toisaalta niitä taas on onnistuneesti samaan aikaan jarruteltu.

Esimerkiksi Ylen omien toimittajien mielipidetekstejä - kolumneja, näkökulmia, kommentteja - ei uutisten sivuilla juurikaan ole nähty. Tekoprosessia niiden osalta on tiukennettu vuosi vuodelta niin, että se on myös latistanut monen rivitoimittajan innon niitä edes yrittää. Ettei vaan tulisi mitään sanomista.

Vanha sanonta kuuluu: kun ei tee mitään, ei tee virheitä. Sen voisi kai tässä yhteydessä muotoilla niin, että kun tekee uutisia harmittomista aiheista, ei tee virheitä. Se ei voi olla kuitenkaan toimitustyön lähtökohtana. Ei missään eikä etenkään riippumattomuuttaan korostavassa Ylessä.

Eikä tätä pidä tulkita väärin. Faktat ja tiedot pitääkin olla kohdallaan, ei niistä voi tinkiä. Mutta jos tekijöiden varovaisuus hiipii sille tasolle, että vältellään hankalia aiheita tai mielipidetekstejä ylitsepääsemättömän tekoprosessin takia, on menty jo liian pitkälle.

Raportissaan Olli Mäenpää kehottaa Ylen hallitusta arvioimaan Terrafame-tapauksen käsittelyn ja tekemään siitä johtopäätökset. Yleensä tällä sanamuodolla on pahaenteinen kaiku: joku lähtee tai vaihdetaan tekijää.

Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson vihjasi maanantain A-studiossa organisaation ja rakenteiden muutoksista. Onko ajatuksena pilkkoa jotakin osiin? Uutis- ja ajankohtaistoimintako?

Maanantaina Ylen hallitus sekä toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilmaisivat luottamuksensa vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle.

Tunnen molemmat miehet. Fiksuja, osaavia, tarkkoja, molemmilla vahva kokemus ja paljon muuta.

Kivinen ja Jääskeläinen eivät voi nyt sivuuttaa Mäenpään päätelmiä. Eivätkä varsinkaan vähätellä tai selitellä. Se olisi iso virhe. Eikä ammattimies selitä.

Jyrki Utriainen