Maanantai, 11.12.2017 
Taneli, Tatu
Kolumni

Kiitos tästä mahdollisuuksien ja sattumien maasta!

  • Pasi Koivumaa
Elin lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni 1960-70-lukujen Suomessa, ja muistan yhä, kuinka silloin ajattelin kolmen tasalukuetapin olevan jossakin todella kaukana tulevaisuudessa: vuosituhannen vaihteen, oman 50-vuotispäiväni sekä Suomen 100:nnen itsenäisyyspäivän.

Pienen maalaiskunnan poika pohti tuolloin, missä on noina päivinä, mutta sai vain päänsä pyörälle lukuisista vaihtoehdoista eikä onneksi osannut etukäteen surra tulevaa. Kun olin syntynyt Lapissa ja käynyt kouluni Pohjois-Pohjanmaalla, osasin siitä arvata, että saatan olla noina merkkipäivinä aivan missä päin tahansa.

Nyt kaksi noista etapeista on jo takanani ja on kolmannen vuoro. Suomi täyttää tänään itsenäisenä kansakuntana 100 vuotta. Elämä ja työ ovat tuoneet ja juurruttaneet minut Pohjois-Karjalaan. Koen vahvasti olevani paitsi suomalainen myös pohjoiskarjalainen.

Muutamat nuoren pojan haaveet ovat toteutuneet, mutta moni niistä on jäänyt toteutumatta. Moni nuoruuden haaveistani on muuttanut muotoaan, kun tilanteetkin ovat muuttuneet. Myös sattuma on näytellyt merkittävää osaa.

Mahdollisuuksien maa, sitä Suomi on ollut ja on yhä meille sotien jälkeisille sukupolville.

Yleisesti mahdollisuuksien maaksi luonnehditaan Yhdysvaltoja, millä tarkoitetaan mahdollisuutta kavuta ryysyistä rikkauteen. Suomi on sitä paljon enemmän, koska jokainen tekee kaikkensa, ettei meillä olisi ryysyjä. Kaveria ei jätetä, ja Suomi antaa myös mahdollisuuden epäonnistua. Menestyä voi monin eri mittarein.

Meillä jokaisen ei tarvitse kulkea vain yhtä nuoruudessa siintävää ja kenties jo syntymän hetkellä ennakkoon määrättyä tietä, koska mahdollisuuksia on useita ja uusia avautuu koko ajan. Ennen muuta koulutuksellinen tasa-arvo takaa tämän.

On hämmästyttävää, kuinka viisaita muitakin ratkaisuja Suomen päättäjät ovat osanneet tehdä jo itsenäisyytemme alkuvuosista alkaen, etenkin kun ne päätökset on usein pitänyt tehdä vaikeina hetkinä ja suurissa paineissa.

Itsenäisen kansakuntamme suurin vahvuus on ollut ja on edelleen yhtenäisyys. Sitä on koeteltu säännönmukaisesti ulkoapäin, mutta aina se on kestänyt ja äärimmäisessä puristuksessa vahvistunut.

Ilman tuota ajoittain aggressiivista suurvaltaa naapurissamme Suomi ei olisi niin yhtenäinen kuin se on ollut. Se on pakottanut meitä hiomaan särmiämme, hautaamaan erimielisyytemme ja myös yhdessä puolustautumaan.

Historiassamme on muutamia häpeätahroja, joista yksi on kylmäkiskoinen suhtautuminen sotien veteraaneihin juuri nuoruusvuosinani, mutta kaipa sekin on jälkikäteen jotenkin ymmärrettävissä sillä, että kansakuntamme piti silloinkin vielä selvitä. Se, että voin tällaista pohtia ja moni teistä saa olla eri mieltä kanssani, on juuri heidän ansiotaan.

Kiitos siitä. Kiitos mahdollisuuksista, kiitos sattumista.

Hyvää itsenäisyyspäivää!