Maanantai, 11.12.2017 
Taneli, Tatu
Kolumni

Meidän aikamme ihmisillä ei ollut aikaa yhtä tuntia

  • Helena Tahvanainen
Viime sodissa kaatuneita muistettiin tänä itsenäisyyspäivänä tavallista enemmän ja tavallista juhlavammin. Havukranssit ja kynttilät kaikilla haudoilla olivat kaunis ele, mutta hienoin idea oli nuorten miesten kunniavartio jokaisella sankarihaudalla.

Jo miesmuistin ajan veteraanit ovat olleet vanhuksia. Harva ja harvoin pysähtyy ajattelemaan, etteivät he olleet vanhoja ja vaivaisia sotaan lähtiessään ja sodasta tulleessaankin he olivat nuorehkoja miehiä.

Sankarihaudoissa ei makaa vanhoja miehiä vaan parhaissa voimissaan olleita nuorukaisia, suuri osa pari-kolmekymppisiä, joukossa sitäkin nuorempia.

Jokaisella haudalla seisovan 18-44-vuotiaan oli tarkoitus konkretisoida tätä tragediaa.

Vaikka jatkosotaan lähdettiin euforian vallassa ja nopeaan voittoon uskoen, sota-ajan nuorilla miehillä piti lopulta olla aikaa sotia viisi vuotta.

Kaatuneilta meni koko elämä.

Meidän aikamme ihmisillä ei ollut aikaa yhtä tuntia.

Pohjois-Karjalassa idea kunniavartiosta rohjettiin ottaa toteutukseen Kontiolahdella. Kontiolahtelaisia on nyt melkein 15 000. Sotien aikaan asukkaita on ollut noin kolmannes vähemmän.

Kontiolahden sankarihautausmaalla on 183 hautaa. Jokaiseen on maatunut nuori mies. Haudoista nelisenkymmentä jäi ilman kunniavartiota, sillä ketään ei löytynyt.

Ikärajasta luovuttiin, ja vanhemmatkin sukulaiset voivat tulla haudalle. Apua saatiin rajavartiostosta, ja myös naiset kelpuutettiin mukaan.

Tässä mielessä menneen kunnioittamisen ohessa voitiin nähdä varoitus ja profetia tulevasta. Seuraavan sodan jälkeen sankarihautoihin pannaan iso joukko naissotilaita ja yhä useammanlaisilta juurilta kasvaneita suomalaisia.

Kun joskus kirjoitetaan uusi Täällä Pohjantähden alla, ehkä siinä nykyinen kiihkeä maahanmuuton vastustaja pitää murhetta ja kiitollisuutta tihkuvan puheen tummaihoisen sankarin haudan äärellä niin kuin rovastinna Ellen Salpakari halveksimansa köyhän, punasukuisen (mutta ehkä aviottoman lapsenlapsensa) Valtu Leppäsen haudalla.

Rauhaa kannattaa vaalia. Tämän viisaan varoituksen olisi suonut olla selvästi esillä kaikilla sankarihautausmailla kaikkialla Suomessa - eikä tietysti vain Suomessa.

Niille, jotka lähtivät tähän rauhaprojektiin mukaan, kuuluu kaunis kiitos.

Se, ettei muilla ollut aikaa siihen eikä osallistuminen tullut edes mieleen, surettaisi, miltei hävettäisi, ellei siihen sisältyisi myös paljon lohdullista.

Vihdoin toisesta maailmansodasta on niin pitkä aika, että suru menetyksistä on hautautunut kaiken sen jälkeen tapahtuneen alle. Yhä harvempi on enää edes tavannut sota-aikana eläneitä.

Kaatuneet isosedät ja ukkien isoisät ovat pikanttia sukuhistoriaa, joka tulee mieleen Tuntematonta sotilasta katsottaessa. Nyt on aika muistaa ja edelleen rakentaa rauhan ajan Suomea.